Etsin Jumalaa, löysin syntiä

Etsin Jumalaa, löysin syntiä

"Kumpikohan vituttaa tuota isää enemmän, se että katsoo sen vaimoa vai tytärtä?"

Ja sitten ei muuta kuin auton takaluukku auki parkkipaikalta pois. Hyvät pojat, hyvin keskitytty. Tien päällä vietetyt päivät alkavat näkyä, mutta eipä hätää. Kuski rattiin ja muille käteen aamubisse, sillä jälleen on yksi vapauden sävyttämä ajopäivä edessä. 

Tiedän jo nyt, että oravanpyörään palaaminen tulee olemaan hyvin, hyvin vaikeaa.

Päivän ensimmäinen kohde oli Zion, joka on liene saanut nimensä raamatullisista maisemistaan. Eroosion veistämiä kallioita, vehreitä laaksoja ja huippuna muutaman metrin leveä kanjoni, jota reunustaa yli 600m korkeat seinämät. On sanomattakin selvää, että paikka oli vaikuttava, vaikka muista luonnonpuistoista poiketen omalla autolla liikkumista olikin rajoitettu ja jouduimme turvautumaan hieman epämukavaan turistibussiin. Kävimme tekemässä kolmen tunnin vaelluksen kanjonissa ja virtaavassa vedessä kahlaaminen ja kivien päällä taiteilu oli varsin hyvää vaihtelua autossa istumiselle. Päivä oli vasta kääntymässä iltapäivän puolelle ja luonnon silmäkarkkia oli jo tarjoiltu yllinkyllin. Tämä oli kuitenkin vasta alkua.

Monument Valley sijaitsee intiaanireservaatin alueella ja sitä ei voi olla huomaamatta. Kaikkialta huokuu juuriltaan repäistyjen ihmisten kärsimys ja hukassa olevat ihmiset vaeltavat marketeissa ja pikaruokaloissa, vailla minkäänlaista toivoa paremmasta huomisesta. Kuvaavin ja raadollisin tilanne kahden kulttuurin törmäyksestä oli erään marketin kassalla, jossa n.90-vuotias intiaaninainen puhui kassaneidin kanssa Navajoa ja yritti epätoivoisesti muistella luottokorttinsa pin-koodia. Nainen näytti siltä että hän asuu vieläkin paikallisessa majassa ja kädessä oleva Visa, sekä kysyvän hämmentynyt ilme loi tilanteeseen säälittävän kontrastin. Navajot yrittävät vieläkin epätoivoisesti pitää kiinni kulttuuristaan ja moni puhuukin Navajoa ensimmäisenä kielenään. He ovat kuitenkin pudonneet kahden eri maailman väliin, saamatta otetta kummastakaan.

Monument Valley on kiistatta tämän mantereen vaikuttavin näky ja yllättävästi sen ympärille rakennettu turistikehys on hillitty. Ihmisiä ei ole kuin kourallinen ja luonnon annetaan puhua puolestaan. Ja mikä maisema se onkaan. Jopa yli 300m korkeat taivaisiin kurottuvat kivipaasit työntyvät läpi silmänkantamattomiin ulottuvan laakson pohjalta ja auringonlaskun värjäämä tulipunainen sävy maalaa maisemaa, jota ei voi käsittää. Se lyö ilmat pihalle, pakottaa rauhoittumaan ja vetämään syvään henkeä. Tämän lähemmäksi uskonnollista kokemusta kaltaiseni pakana ei voi päästä.

Otimme paikallisen majoituksen ja joimme viimeisetkin oluet kylmälaukusta. Jokainen mies oli väsynyt, takki tyhjä ja haisi pahalle. Oli aika nukkua kunnon yöunet, eikä unta tarvinnut paljoa houkutella. Jokainen tipahti välittömästi sänkyyn päästyään ja itse olin ainoa joka ei malttanut nauttia unista, vaan heräsin puoli kuuden aikaan ja ajoin takaisin laaksoon. Odotin ihmismassoja, mutta olin lähes yksin nauttimassa auringonnoususta, jota en yritä edes kuvailla. Ajoin alas laaksoon ja otin maisemista irti kaiken. Kultaisten seinämien edustalla vapaasti vaeltavat hevoset olivat jo liikaa, enkä voinut kuin virnistää ja pyöritellä päätäni.

Monument Valleyn aamu oli alkusoittoa viimeiselle suurelle ajopäivälle. Uskolliseksi osoittautuneen Chryslerin suolan ja punaisen hiekan kuorruttama nokka kääntyi kohti Grand Canyonia ja päivän toista suurta näkymää. Superlatiivini on jo käytetty, joten tyydyn toteamaan, että Grand Canyon on yksi niistä paikoista jotka on vain nähtävä ymmärtääkseen mistä on kyse. Eikä sitä kyllä käsitä paikan päälläkään, koska ihmissilmää ei yksinkertaisesti voi hahmottaa tuollaista mittakaavaa. 

Jokunen tunti Grand Canyonin jälkeen oli yksi reissun hetkistä. Olimme juuri lähteneet keskellä aavikkoa sijaitsevalta huoltoasemalta, jossa törmäsimme Louisianasta kotoisin olevaan hillbilly -pariskuntaan, joka oli tulossa romanttiselta hääreissultaan Vegasista. Joimme reissun ensimmäistä x-tiltiä (kofeiinia ja tarpeettoman paljon alkoholia), kuuntelimme junttien sekopäisiä höpinöitä ja seurasimme kun huoltoaseman pitäjä jahtasi haravan kanssa käärmettä, jonka päälle olin astua hetki sitten. Nevada on häiriintyneen absurdi paikka ja lähestyvän Vegasin alkoi jo tuntea. 

Kun autossa soi AC/DC:n Highway to Hell ja pimeä aavikko avautui neonvalojen kyllästämäksi laaksoksi, tajusimme että reissun ensimmäinen osa oli saamassa arvoisensa päätöksen. 6 päivää ja 6000km täynnä toinen toistaan hienompia kokemuksia ja road tripin tuomaa vapautta seurassa, jota parempaa ei ole. Rokki soi, viini virtasi ja synnin kehto lähestyi. Luonto ja aitous oli aika vaihtaa keinotekoiseen pintaan ja viikonloppuun vailla vuorokausirytmiä. 

Tuntui kun matka olisi päättymässä, vaikka se oli todellisuudessa vasta alussa. Reissumme toinen porukka oli juuri laskeutunut Vegasiin ja siinä missä se oli meidän autokunnallemme yhden vaiheen loppu, se oli toisille reissun alku. "Nähdään Vegasissa" realisoitui ja tästä se vastaa alkaa. Seuraavat kaksi viikkoa meitä on yhdeksän.

Viva Las Vegas!

  

Mormoneja, suolaa ja päättymätön suora

Ajoimme Yellowstonesta Salt Lake Cityyn, jossa kävimme hakemassa Mäkisen leipomosta hampurilaiset ja huomasimme että porukka alkaa olla niin kassalla, että oli aika laittaa pää tyynyyn. Otimme huoneen jenkkireissujen ehdottomasta selkärangasta, Motel 6:sta. Tienvarsimotellien kauneus on siinä, että ne toimivat "sitä saa mitä tulee" -periaatteella ja siellä yöpyy vaikka minkälaista hiihtäjää. Tällä kertaa törmäsimme ihmissuteen, joka kuulemma viiltelee ja katkoo vähän kaikkea. Siinä se ihmissusi hosui ja ärjyi kun yritin saada kiinni pätkivästä wifistä huoneen ulkopuolella ja Olli veteli hermosavuja vieressä. Tuumasimme, että eipä pettänyt tälläkään kertaa.

Aamulla piti lähteä Windowsin taustakuvaan, mutta kun lueskelin pienellä präntättyä, huomasin että sinnehän pitää anoa lupa hyvissä ajoin. Noh, ei muuta kuin backupia kehiin ja reittimuutos suoraan länteen kohti Bonnevillea. Suola-aavikon vieressä ja Nevadan osavaltion rajalla sijaitsee Wendover-niminen pikkukaupunki, jossa on jo ensimmäisiä viitteitä syntien osavaltion tunnelmasta. Hikisiä kasinoita, neonvaloja ja panttilainaamoita vieri vieressä. Tämä sai jäädä tällä kertaa pelkäksi esileiksi, koska Vegas on vuorossa vasta viikonloppuna ja nyt keskitytään vielä hetkeksi maisemiin.

Jätkillä oli preferenssinä Saksa-Italia potkupallon muodossa, joten herrat suuntasivat paikalliseen kasinoon nauttimaan fudiksesta ja huurteisesta. Itse päätin hypätä sillä välin rattiin ja käydä tarkastamassa Bonneville Speedwayn, jossa saa ajaa tasan niin lujaa kuin huvittaa ja miten huvittaa. Vuokra-autolla ei aivan äänivalleja rikottu, mutta kyllä sitäkin sai leveän hymyn verran runnutettua. Eilinen Yellowstone oli vielä vahvasti mielessä ja tuntui absurdilta, että nyt olin jo päättymättömällä valkoisella suola-aavikolla nauttimassa yhtä huurteista Budweiseria +40 asteen lämpötilassa. Ei huono kontrasti ollenkaan.

Italia muuten voitti 2-1.

Bonnevillen ja Wendoverin jälkeen lähdimme ajamaan päättymätöntä suoraa kohti Zionin kansallispuistoa. En tiedä milloin nämä maisemat alkavat kyllästyttää, mutta hyvän musiikin säestämänä oli taas aivan huikeaa ajaa keskellä aavikkoa horisonttiin asti ulottuvaa luotisuoraa pitkin. Muutenkin alkaa olla jo aikamoista villin lännen fiilistä ja sehän sopii, sillä huomiseksi iltapalaksi on luvassa Monument Valleyta auringonlaskussa.  

Yellowstone

USA:ssa sijaitsee yksi maapallon suurimmista supertulivuorista, joka on ylittänyt parasta ennen -päivämääränsä ja tulee tuhoamaan purkautuessaan koko tunnetun sivilisaation. Mutta nautitaan nyt sitä ennen maisemista, sillä niitä Yellowstonessa riittää.

Vaikka kuinka olisi viettänyt unettomia öitä Googlen kuvahaussa ja fiilistellyt viskilasi kädessä tulevaa luonnon ilotulitusta, Yellowstone lyö ilman pihalle, eikä päästä hetkeksikään otteestaan. Ajoimme puistoon etelästä Grand Teton (elev.13 775ft) National Parkin kautta ja tasaisen preerian jälkeen avautuva vuoristo sai auton unisimmatkin heräämään ja osoittelemaan innostuneesti joka suuntaan. Vaikka tiesin että tästä eteenpäin tulisimme näkemään jotain täysin ainutlaatuista, en osannut arvata puoliakaan siitä mitä oli edessä.

Yellowstone on paikkana niin absurdi yhdistelmä villieläimiä ja toinen toistaan upeampia maisemia, että näinköhän Ukko Ylijumalan on ollut aivan selvinpäin tuota luodessaan. Kuumia lähteitä suuren vuoristojärven rannalla, vitivalkoista rikkipitoista sedimenttiä taustanaan uskomattoman vehreä laakso, vuoria, vihreitä niittyjä, kivettyneitä metsiä, geysireitä, vesiputouksia. Tuolla on yksinkertaisesti aivan kaikkea ja maisema voi muuttua puolen tunnin ajomatkan aikana niin radikaalisti, että ei sille voinut kuin nauraa epäuskoisesti. Aina kun luuli saaneensa yliannostuksen geneerisestä eeppisestä maisemasta, luonto heitti kierrepallon suoraan naamaan ja takapenkiltä kuului epäuskoinen huokaisu "ei jumalauta, katsokaa nyt tuota..".

Ensimmäisen päivän agendalle jäi pääasiassa Old Faithfull ja kuumat lähteet, jonka jälkeen ajoimme leirintäalueelle lunastamaan telttapaikan. Tulimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päivän myöhemmin pelipaikoille ja tietenkin meidät oli niputettu kategoriaan no-show ja telttapaikka annettu toisille. Mutta - kuten Yhdysvalloissa aina - ystävällisyys ja erinomainen asiakaspalvelu pelasti päivän ja meille hoidettiin uusi paikka. Iltapalaa noutaessa saimme ensikosketuksen biisoneihin, joita Yellowstone on täynnä. Muutama pienen henkilöauton kokoinen uros tallusteli kaikessa rauhassa keskellä tietä ja autot seisoivat; ei ollut pienintäkään epäilystä että kenen mailla täällä ollaan.  

Jatkoimme biisoneiden bongailua iltahämärään saakka ja pistimme nuotion tulille. Tähän asti reissu oli mennyt sanalla sanoen täydellisesti ja vasta pari päivää aiemmin vietetyt hetket Chicagossa tuntuivat tapahtuneen viikkoja sitten. Kilometrejä on takana jo saman verran kuin edessä, vaikka reissua on jäljellä reippaasti yli puolet ja suurin osa noista on vietetty kaverillisen kuittailun ja musiikillisen vinoilun merkeissä. Siinä missä joku tykkää rokista, toinen kuuntelee jotain Mordor Teknoa ja kolmas kostaa iskelmällä. Kuski määrää musiikin ja huolehtii myös siitä, ettei Interstatelle liitytä enää yöllä ilman valoja ja isketä sen jälkeen jarruja pohjaan. Reissun fiilistely ja kuittailu jatkui nuotiolla vaahtokarkkeja grillaillen, budikkaa maistellen ja rentoutuen. 

Vaikka seuraavan aamun herätys olikin aikainen, niin kenelläkään ei varmaan ollut mitään sitä vastaan että pakataan kamat ja lähdetään eteenpäin. Nimittäin siinä missä Yellowstonen päivälämpötilat auringossa ovat +30 paremmalla puolella, yöllä lämpötila tippui pakkaselle. Rehellisyyden nimissä kenellekään ei ollut aivan riittäviä kamoja mukana tuohon lämpötilaan, mutta erään sankarin makuupussivalinta (Comfort +15, Survival +1) oli selkääntaputtelun arvoinen suoritus. Eikä ehkä se Walmartista ostettu 50 taalan telttakaan ei ollut sitä aivan parasta tasoa, mutta so not, joka jätkä oli aamulla aivan jäässä ja lähtö oli ripeä. 

Jos ette ole koskaan nähneet toistasataa biisonia aamupalalla, niin voin kertoa että se on vaikuttava näky. Yellowstone ei ole paikka missä saattaa nähdä eläimiä, vaan se on paikka missä niitä näkee 100% varmuudella. Ainoa mitä emme bonganneet yhden päivän aikana oli harmaakarhu ja hirvi, mutta sen sijaan näimme satojen biisoneiden lisäksi mustakarhuja, suden, peuroja, majavan, saukon ja vaikka sun mitä pienempiä puuhastelijoita. Huvittavasti Yellowstonen raja tuntui olevan näkymätön raja myös eläimille, sillä siinä missä puiston alueella teillä oli jatkuvasti joku eläin pyörimässä, muualla niitä ei nähnyt juuri lainkaan.

Myös ensimmäisen päivän maisemat pistettiin toiseen potenssiin ja homma lähti aivan lapasesta. En usko että näimme montaakaan minuuttia mitään muuta kuin niin eeppistä maisemaa, että se olisi ollut jo itsessään nähtävyys missä tahansa muualla. Jos ihmisen pitää käydä elämässään jossain paikassa, Yellowstone on listalla ehdottomasti ensimmäisenä.

Tätä kirjoittaessa olemme jo ajamassa suoraan etelään ja seuraava kohde on 900km päässä Yellowstonesta sijaitseva Windowsin taustakuva, joka on keskellä aavikkoa ja jonne pitää kävellä. Odotettavissa siis raivokkaita palovammoja ja jokunen ajettu kilometri. 

Tämä on täydellistä.