Kurkistus tulevaisuuteen

Viikko meni tutuissa merkeissä ja kingin simussa istuessa. Tahtoisin henkilökohtaisesti kiittää sitä Beechcraftin insinööriä, joka on vastuussa kingin laippavivun toteutuksesta. Se on nimittäin ns. Bonanzasta tuttu ( edellinen kone jolla lensimme) ja edelleen yhtä kömpelö käyttää. Kingin kohdalla tekemistä riittää vielä vähän enemmän, joten hatutuskin on sitä suurempi. Mutta vaikka laippojen käyttö sitookin huomiota tarpeettoman paljon varsinkin sakkauksien oikaisuissa ja ylösvedoissa, niin sen kanssa on vaan tultava toimeen ja sillä hyvä. Muuten kingi sakkaa kyllä oikein nätisti, eikä suuria kallistuspyrkimyksiä ole. Pätee kuulemma myös oikeaan koneeseen.

Perjantain huipennukseksi oli luvassa pieni oppilaskunnan hallituksen porkkana ja pääsimme tutustumaan Finnairin koulutuskeskukseen ja jopa lentämään 757-simulaattorilla. Koko koulutuskeskus oli aikamoinen kompleksi ja koulutuslaitteita löytyi joka lähtöön aina evakuointiharjoittelussa käytettävistä mock-upeista A330-simulaattoriin. Jälkimmäisen tukivarret on kuulemma kiinnitetty peruskallioon ja hintaakin liene useamman kotimaisen lottopotin verran. Oli siis sanomattakin selvää että simuvierailuun suhtauduttiin innokkaasti ja odotukset palkittiin kyllä täysin. Vaikka 757-simu ei olekaan aivan Finnairin uusimpia, niin liike ja visuaali oli aivan eri planeetalta kuin esim. kingin vastaavassa ja se kyllä näkyi ja tuntui. Päivän jälkeen rakennuksesta poistuikin kymmenkunta hymyilevää herrasmiestä kohti kynsilaukkaa ja maittavaa illallista. Kiitokset vaan henkilökunnalle tuosta hienosta mahdollisuudesta.

Niin ja osaa se Boltin poika vaan juosta. 19.19 on aika jäätävä aika ja jotain ylivoimasta kertoo se, että pitää pyydellä anteeksi jos "epäonnistuu" eikä saa aikaan maailmanennätystä (4x100m). Kuulemma miehen valmentaja on alkanut väläytellä mahdollisuutta pituushyppyyn osallistumisesta ja 400m ennätyskin odottaa rikkomistaan..

9,58

On se vaan äijä. Bolt suorastaan räjähti telineistä (kolmanneksi huonoimmalla reaktioajalla), eikä siinä ollut muilla mitään sanottavaa. 9,58. Ei tuota usko vaikka kuinka näkee. Ei ihme että moinen tulos kirvottaa kiivasta keskustelua douppaamisesta, mutta syytön kunnes toisin todistetaan ja kyllähän nuo junnuna juostut ajatkin ovat aika jäätäviä..

Muuta viikonlopun antia oli Helsinki International Airshow, joka tarjosi kyllä herkkua koko rahalla. Malmi huokuu jo itsessään ilmailun tunnelmaa ja vaikka vieraan vallan sotakoneisto jäikin valtion rajojen ulkopuolelle, oli show erittäin onnistunut. Menin paikanpäälle lauantaina vasta töiden jälkeen ja oli hauska huomata millaisen kuhinan majesteettisesti yli lipuva Red Bullin DC-6 aiheutti kehä 1:llä. Autojen ajolinjat alkoivat heittelehtiä sen verran, että lähes jokaisen katse oli varmaankin enemmän taivaalla kuin tiessä. Taitolentonäytökset olivat odotetusti rautaa, Midnight Hawks täytti taivaan upealla show:lla ja Hornet veti kansan silmät pyöreiksi kirjaimellisesti maata järisyttävällä ohjelmallaan. Päivän hämärin show oli ehkä virvoitusjuomatehtaan oma BO 105, joka veti liikehti kopteriksi hyvin epäilyttävästi. Liekö noituutta vai mitä, mutta ko. härveli vastasi näytöksen tiukimmista silmukoista, tai ennemminkin volteista etu- ja takaperin. Sen verran pienellä säteellä nuo liikkeet suoritettiin. Toivottavasti lentomelusta valittavat mummot eivät saa torpedoitua tapahtumaa ja Airshow nähdään Malmilla jatkossakin ;)

Silläkin uhalla että menee leijumiseksi, on pakko mainita että tämä kouluviikko alkoi Extralla, johon sai purettua hyvin Airshowsta kertyneet täpinät. Koulutusohjelmaan kuului mm. epätavallisista asennoista oikaisut, jotka tässä tapauksessa olivat hyvinkin epätavallisia. Ja viimeisen lennon kunniaksi sai nauttia muutenkin vähän erikoisemmastakin menosta. Mutta siihen se hauskuus tosiaan loppuikin, koska Upset Recovery Training on paketoitu ja tästä eteenpäin mennään pelkällä kingillä. Hiukan haikeat jäähyväiset, mutta toivottavasti olisi joskus mahdollisuus hankkia vaikka osakkuus koneesta. Lottovoittoa odotellessa..

Kingin simut pyörii vauhdilla ja tänään pääsin kokemaan ensimmäiset moottorihäiriöt. Calloutien lista on pitkä kuin nälkävuosi ja toisen motin sammuminen pistää kyllä koneen tonttiin aika nopeasti, ellei ole hommassa ajantasalla. Puhumattakaan siitä että koneen pitäisi suunnassa ja huolehtisi siitä että matkustamon latte ei läisky. Eli tekemistä riittää ja hikeä virtaa.

Urheilun sarallakin on päästy taas vauhtiin ja tänään kävin vetämässä simun jälkeen ensin lukkopainitreenit ja siihen päälle vielä vaparia. Vaikka varsinkin jälkimmäisessä saa olla opiskelujen puolesta tarkkana ettei satu mitään pahempaa, on se vaan pirun hauskaa puuhaa. Henk.koht. olen sen verran nöösi, ettei mikään nenän poskelle lyöminen kiinnosta muutenkaan, joten järkevällä kontaktilla otettuna tuo sopii jopa tähän ammattiin. Tai mihin ammattiin, Siwan kassalla tässä vietellään seuraavat pari vuotta, ellei tuo talous lähde tuosta nousuun ;)

------------------------

Tässä muuten vielä kohtuullisen mielenkiintoinen pätkä tuosta kopterista. En suosittele kokeilemaan kotona.

Vapaa-aika?

Mitä se on? Jotain syötävää? Koulutustahti pitää siitä huolen, että kalenteria ei tarvitse ainakaan täytellä tyhjänpäiväisillä menoilla. Treenaaminen on vedetty vessasta alas viimeisen parin viikon osalta ja kaikki aika on mennyt enemmän tai vähemmän koulun parissa. En kyllä valita, koska kaikki tuntuu edelleen mielenkiintoiselta ja motivoivalta. Simut on saatu käyntiin ja kingi pysyy päivä päivältä paremmin lapasessa, tosin tässä vaiheessa koneeseen on saatu vasta pintaraapaisu ja sekin varmuuden tunne katoaa kunhan aletaan lentelemään moottorivikojen kanssa.

Kuluneen viikon Extra-keikka siirtyi sen ainoan sadepäivän vuoksi ensi viikolle, joten kiksejä piti saada videopeleistä. Tässä tapauksessa kyse oli King Airin Full Flight-simulaattorista, joka on yllättävänkin realistinen vanhanaikaisuudestaan huolimatta. Visuaali mallintaa ainoastaan yötä (tosin hyvin) ja näkökenttä on mitä on. Liike pitää kuitenkin huolen siitä että silmät kiinni ei erottaisi oikeaa konetta simulaattorista ja tuntuma on (kuulemma) kohdallaan, joten koulutuskäyttöön tuo sopii hyvin.

Vaikka alun lennot ovatkin lähinnä tutustumista järjestelmiin, niin epätavallisia tilanteitakin mahtui joukkoon. Jo toisella lennolla eteen tuli mm. sähköpalo ohjaamossa (tässä tapauksessa luonnollisesti kuviteltu sellainen), joten ei muuta kuin happimaski naamaan ja korkeutta pois emergency descentillä. Siinä sivussa jouduin sammuttamaan ohjaamosta kaiken (myös valot) sähköpaloa rajatakseni ja lentämään pienen ja epätarkan stand-by horisontin avulla. Katse seilasi kirjaimellisesti ohjaamon vasemmasta laidasta oikeaan, koska elintärkeät ja tuossa tapauksessa ainoat toimivat mittarit (nopeus- ja korkeusmittari, sekä keinohorisontti) sijaitsevat fiksusti mahdollisimman kaukana toisistaan. Hikihän siinä tuli, mutta hauskaa oli senkin edestä.

Lentojen ohella teimme viimeiset kingin tyyppikurssiin liittyvät kokeet ja samalla taputeltiin viimeisetkin koulun teoriat. Loppuaika menee lähinnä lentäessä ja ainoa tenttiä muistuttava tapahtuma on tarkkariin liittyvä teoriakuulustelu, joka menee lienee omalla painollaan. Viimeinen koe aiheutti sen verran kiirettä muun ohjelman ohella, että torstain koulupäivä venähti omaharjoittelun, kokeisiin lukemisen ja iltasimun ansiosta jonnekin 18h paremmalle puolelle. Lienee sanomattakin selvää, että kun aamun tentti oli hoidettu alta pois, oli fiilis enemmän kuin hyvä ;)

Mutta se koulusta. Helsingissä oli luvassa teatterin salaatin ja oluen pettämätön yhdistelmä ja Public Enemies ensi-illassa. Michael Mann, Johnny Depp ja Christian Bale on sellainen cocktail, että siinä ei vaan voi mennä vikaan, varsinkaan kun kyse on Dillingerin tarinasta. Tai niin ainakin luulisi. Mannin tavaramerkki on ollut aina realistinen ja vaikuttava kuvaus ja toimintakohtaukset miehellä on ollut hallussa enemmän kuin hyvin. Liekö vikana ohjaajan mieltymys digitaaliseen kuvaukseen vai mikä, mutta se realistinen ote mikä toimi vielä Miami Vicessä, ei toiminut tässä yhtään. Toki toiminta oli kuvattu välillä pysäyttävän hyvin, mutta välillä taas näytti siltä kuin olisi katsonut jotain elokuvan making ofia.

Depp ja Bale hoitivat toki tonttinsa ammattitaidolla, mutta varsinkin jälkimmäinen veti homman läpi vähän turhankin rutiinilla. Vaikka elokuvaa katsoessa pystyikin unohtamaan olevansa teatterissa ja uppoutumaan hyvin 1930-luvun maailmaan, nuo parit immersiota heikentäneet lapsukset hyppäsivät sen verran hyvin silmille, että jälkimaku oli vähän laimea. Harmi sinänsä.

***/*****

Tänään piti olla Helsinki International Airshow, mutta työvuorolista on taas armoton. Tällä kertaa palkka on todellakin korvaus menetetystä vapaa-ajasta, mutta ottaa silti päähän istua sisällä, varsinkin kun ei ole oikeasti töitä mitä tehdä. Aurinko paistaa ja kaikki tutut ovat nauttimassa meiningistä. Noh, ehdin sentään mukaan SIO10 ja 11 illanviettoon ja jonkunhan ne työt on tehtävä..


Yritin päivitellä blogia eilen junasta, mutta se osottautui aika toivottomaksi ja on pakko vähän marista parista asiasta. Keksittiinkö 3G-verkot eilen, vai mikä ihme siinä on että switch over toimii näin huonosti? 3G on kytkettävä kokonaan pois mikäli haluaa pitää edes jonkinlaisen nettiyhteyden toiminnassa ja silloinkin kiinnitys tiedon valtatiehen on aika hutera. Modeemina on Nokian E71 ja tämä on jo toinen samanlainen kapula. Kummassakin on aivan samat ongelmat, joten kyse ei lienee yksilöstä. Alkaa taas vähitellen tuntua siltä että tuo tuleva iPhoneen loikkaaminen ei olekaan niin epävarma siirto..



Toinen valittamisen aihe on nämä junien kuuluvuusongelmat. VR mainostaa kovasti Tampere-Helsinki-väliä kätevänä työmatkana ja koukkuna käytetään etätyötä. Millä ihmeellä siinä teet mitään etätöitä kun kuuluvuus seilaa mitättömän ja huonon välillä suurimman osan matkasta? Joku nyrkkipaja voisi vääntää pikapikaa jonkun tukiasemaratkaisun ja myydä sen monopolia pitävälle valtionyhtiölle. Kiitos.


Mutta se kitinöistä. Foo Fightersin Come Alive on jäätävän hyvä biisi ja viikonloppu on täällä :)

Extra 300L

Viimeinen viikko on ollu sellaista pää kolmantena jalkana juoksemista, etten ole "ehtinyt" päivitellä kuulumisia. Viikonloppu tuli otettua rentoutumisen merkeissä, vaikka kävinkin vierailemassa eräissä kieltolakibileissä. 1920-luvun vetimet niskaan ja "salakapakkaan" viettämään laatuaikaa hyvässä seurassa. Sunnuntaina tein vielä reippaat punttitreenit ja suuntasin freesinä kohti alkanutta viikkoa.

Ja mikä viikko se olikin. Ensimmäiset FDT:t ja yksi presimu olivat lentopoikaa hymyilyttäviä kokemuksia ja oli mukava huomata että kingin massiivisten checklistojen koukerot sai painettua yllättävän hyvin päähän jo parissa päivässä. Toki rutiinia puuttuu edelleen, mutta alkuun kytkimien ja valojen sekamelskalta tuntunut ohjaamo alkoi näyttämään jo kotoisalta. Luonnollisesti simut jäivät kuitenkin pahasti ensimmäisten Extra-lentojen varjoon..

Extra 300 on yksi maailman parhaista taitolentokoneista ja sen kaksipaikkainen versio (300L) löytyy koulumme kalustosta. Upset Recovery-syllabus sisältää kolme lentoa ja vaikka siinä edetäänkin progressiivisesti, niin meno on aika hurjaa (=hauskaa) jo ensimmäisistä sekunneista lähtien. Itse opetuksellisessa sisällössä pääpaino on selkeästi syöksykierteiden ja muiden epätavallisten asentojen oikaisuissa. Syöksykierteen oikaisuun opetellaan perinteisen tavan lisäksi myös ns. Beggs/Mueller-menetelmä, joka osottautui erittäin toimivaksi. Tosin Extra on koneena erittäin stabiili, joten sen saa oikaistua melkeinpä mistä tahansa hyvin vähällä vaivalla. Myös jyrkät liu´ut ylösalaisin olivat opettavaisia, koska niiden oikaisuun liittyy se vaara, että pilotti vetää tottumuksesta sauvan taakse ja yrittää oikaista koneen alakautta vedolla. Ideana se on erittäin huono, koska nopeus kasvaa uskomattoman nopeasti ja korkeutta menee sitäkin enemmän. Niinpä onkin tärkeää että takaraivoon saadaan toimintamalli, jossa kone käännetään siivekkeillä ensin oikein päin ja oikaistaan vasta sitten. Näin toimittaessa korkeuden menetys on verrattain pieni.

Kaiken koulutuksen ohessa meno oli kyllä rehellisesti sanottuna ihan uskomatonta. On vaikea kuvitella mitään lentoliikettä mihin Extra ei pystyisi ja koneen G-rajat (+-10) herättävät kunnioitusta. Ohjaustuntuma on niin herkkä että konetta pitää lentää lähestulkoon sormenpäillä, mutta meno on siitä huolimatta pehmeää ja konetta on lapselliset helppo lentää. Alusta alkaen oli selvää että ainoa kenellä rajat tulevat vastaan on pilotti itse ja olikin positiivinen yllätys että sisäiset hyrräni pysyivät pystyssä hyvin ja lounas ei päätynyt ohjaamoon. Itse lentämisessä meille annettiin varsin vapaat kädet ja sitä sai mitä tilasi. Extra totteli käskyjä kuin ajatus ja meno oli täydellisen lentokelin siivittämänä niin hauskaa, että lennon jälkeisen virneen pyyhkimiseen meni päiviä. Eikä tuota voi edelleenkään hymyilemättä muistella. Kertakaikkisen uskomatonta touhua joka vetää varsin nöyräksi. Tästä mahdollisuudesta ei voi olla kuin hyvin, hyvin kiitollinen.

Tässä vielä isojen poikien käsialaa..

Pari viikon linkkivinkkiä:

Vaihtoehtoinen tapa viettää maanantai toimistossa

Tyhjentävää teknistä osaamista uusimmasta UFC:stä

------------------

Beggs/Mueller-menetelmä: Ideana on päästää irti ohjaimista ja antaa koneen oikaista itse itsensä syöksykierteestä, avustaen sitä vain painamalla vastakkainen jalka pohjaan. Ohjainsauvasta otetaan kiinni vasta sitten kun kone on oiennut kierteestä ja vedetään nokka rauhallisesti ylös, huomioiden riittävä ilmanopeus ettei jouduta g-sakkaukseen. Toimii todella hyvin vähänkään stabiileissa koneissa, mutta kaikkein kinkkisimpien koneiden oikaisuissa voi osoittautua riittämättömäksi.