Siis varsin herkullinen paikka nauraa julkiselle sektorillle ja suitsuttaa yksityistä. Julkisella puolellahan ihminen on vain resurssi, ei kyky. Valitettavasti vain samoilla jauhoilla leivotaan myös yksityisellä puolella.
Harri Henkilöstöjohtaja puolustautuu tietenkin sanomalla, että meilläpäs on liukumaa, kahvitaukoa trendikkäässä kahviossa, päivän lehdet ja muutenkin niin luova työympäristö sosiaalisine vuorovaikutuksineen että oksat pois, mutta että pakkohan ne jotkut raamit on olla. Ei siitä mitään tule jos ihmiset ovat missä sattuu, milloin sattuu.
Mutta mitä tuolla rajoitetulla vapaudella sitten saavutetaan? Onko se joku tae ahkerasta työnteosta, että istuu ruuhkassa aamut ja illat ja on yksinkertaisesti paikalla? Ei vietä ensimmäistä tuntia aamukahvin ja Ilta-Sanomien verkkosivuston parissa? Facebookkaa lounaaseen saakka ja sen jälkeen istu kahviossa, kunnes on aika tehdä se päivän kolmas ja neljäs tunti töitä juuri ennen kotiin lähtöä?
Tai onko se tilanne sen parempi sitten niiden työnarkomaanienkaan kohdalla? 8-16 hurahtaa toimistossa hektisen työn parissa ja lattea kuluu näytön ääressä kuppi jos toinenkin. Tietenkään se työnteko ei lopu toimistolta lähtemiseen, vaan kun muu perhe on mennyt nukkumaan, avataan läppäri ja tehdään töitä valomerkkiin asti. Pahimmillaan koneen ääressä istutaan jo aiemmin ja äksyillään lapsille kun isi ei saa tehdä töitä rauhassa.
Vastenmielisempää oravanpyörää saa hakea.
Tiedän perheellisiä ja erittäin tyytyväisiä ihmisiä jotka tekevät töitä avoimella valtakirjalla, eivätkä taatusti ole siitä työntekijöiden tehottomimmasta päästä. Olen itsekin siitä onnellisessa asemassa, että myös meillä tehdään töitä luottamuksella ja vapain käsin. Menen toimistolle mikäli työni sitä vaatii (palaverit), mutta en silkasta periaatteesta. Aamuruuhkani on se, kun käppäilen koneen ääreen keittiöön ja alan tehdä töitä aamupalan ja kahvin ohessa. Vaikka teenkin aivan liian pitkää päivää, niin teen sen omasta halustani ja omalla tavallani.
Tietenkään tämä ei sovi kaikille ja siinä missä toisen tehokkuus kasvaa toiseen potenssiin vapaassa ympäristössä, toisen saamattomuus astuu esiin ja mistään ei tule mitään. Mutta jos työntekijällä pitää olla "kykyä kantaa vastuuta ja tehdä päätöksiä, olla luova ja toimia itsenäisesti", niin kai Reino Resurssi osaa myös asettaa itselleen ne tutut ja turvalliset toimistoraamit, mikäli luonne sitä vaatii?
Miksi töitä ei voi sitten tehdä kotoa, mikäli se ihmiselle itselleen sopii paremmin? Tai kahvilassa? Miksi iltapäivän vireysblokista pitää vetää läpi puoliväkisin silmät ristissä ja kofeiinin voimalla, eikä ottaa joskus esim. 30-60min päiväunia? Istua kauniina kesäpäivänä pihanurmikolla ja wlanin päässä, eikä ilmastoidussa toimistossa kun muut ovat lomalla?
Koska se on vaikeaa. Se vaatisi ihmisten kohtaamista ja käsittelemistä yksilöinä. On huomattavasti helpompaa olla "esimies" eikä Esimies ja pitää ihmiset kivasti karsinassa ja tarvittaessa valvovan silmän alla. Ei tarvitse edes yrittää johtaa ihmistä, kun voi johtaa ihmisiä.
Ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen onkin paljon muuta kuin kehityskeskustelut, joissa täytellään läystäkkeet tietyn kaavan mukaan ja puhutaan sen jälkeen small talkia "muista asioista". Se vaatii tiedostamista kunkin ihmisen vahvuuksista ja heikkouksista. Ja molempia meissä kaikissa on aivan hemmetin paljon.
Varsinkin suurissa yrityksissä tämä nähdään haasteena, koska yksilöt ja massat toimivat eri tavalla ja raamien pitää olla tiukemmat. Tai näin ainakin luullaan, mutta mikä estää noiden massojen pillkomista pienemmiksi palasiksi? Antaa johtorymän johtaa numeroita ja jättää henkilöstön johtaminen muille. Kai nyt jokainen luottaa siihen, että on osannut palkata yritykseensä oikeita ihmisiä, jotka osaavat palkata oikeita ihmisiä?
Väitän, että tämä on yksi niitä harvoja valtteja mitä länsimailla on enää kohta hihassa. Aasian ihmistehtaat painavat jopa luovia neroja kuin liukuhihnalta ja länsimaisen, korkeasti palkatun työntekijän suhteellinen etu kuihtuu silmissä. Mutta siinä missä Intian tai Kiinan kulttuuri ohjaa massojen hallitsemiseen, länsimaisen mallin vahvuus on yksilöissä. Motivoitunut työntekijä peittoaa suorittavan itsensä 100-0 ja tuo on yritykselle ilmaista.
Olisi korkea aika siirtyä jargonista ja korulauseista konkretiaan.
(P.S. On muuten mielenkiintoista että ilmailussa, äärimmäisen säännöstellyllä ja standardisoidulla alalla, henkilöstöjohtaminen on viety pienen työyhteisön mittakaavassa suorastaan esimerkillisen pitkälle. Toki vastaavasti yritysten mittakaavassa ollaan pahasti jäljessä muuta maailmaa. Mutta ei siitä sen enempää.. ;)
.
