Hajoilin jo töissä kohtuullisen pahasti kavereiden Facebook-päivityksiin USA:n reissuista, Aasian lomista ja sun muista ja juuri kun olin hamuamassa jostain tylsää lusikkaa millä nirhata ranteet auki, niin puuhani keskeytti kaverin puhelinsoitto.
- "Moro, mitä teet ens viikonloppuna?"
- "En mitään ihmeellistä, kerrankin vapaata. Kuis?"
- "Mä lennän Krabille perjantaina. Lähdetkö mukaan?"
- "...!...!!... Joo. Voisin mä lähteä"
- "Ok, hommaa itses Osloon. Lähdetään sieltä."
Ja minähän hommasin.
Matkustaminen on allekirjoittaneelle ilman, ruoan ja liikunnan ohella pakollinen hyödyke ja viimeiset pari vuotta on ollut sillä rintamalla koulun takia todella hiljaista. Tämäkin vuosi uhkasi mennä pahasti kotimaan kamaralla, koska lyhyt loman tynkäkin näyttäisi menevän valintakokeisiin lukiessa. Ja vaikka se ottaa päähän muitakin, niin saan silti valittaa myös tästä säästä. Lunta, lunta, lunta. Tuota valkoista paskaa sataa niskaan päivästä toiseen ja aurinkoakin muistuttavat lähinnä katossa loistavat halogeenit. Niinpä tuon tarjouksen ajoitus ei olisi voinut olla enää parempi.
Otin töistä vapaata, lensin Osloon ja koputin Antin oveen lentokentän Radissonissa aamu kahdeksalta. Hotelliaamiainen naamariin ja tieto 6h delaysta vikaantuneen laippamoottorin vuoksi. 767 oli jumissa Helsingissä ja tulisi heti kun ongelma saadaan korjattua. Vaikka tuo tarkoittikin että "menetämme" yhden vapaapäivän perillä, en osannut asiasta harmistua. En todellakaan, koska olisin kohta menossa Thaimaahan 767:n ohjaamossa.
Vika saatiin korjattua ja kone oli matkalla kohti Osloa. Niinpä oli aika valmistella lento ja pääsin seuraamaan koko touhua alusta asti. Kapteeni Strid oli todella hyvä tyyppi ja otti cabin crewn haltuunsa heti alkubriefingistä lähtien. Tässä vaiheessa alkoi jo muodostua hyvä kuva siitä, että lomalento on muutakin kuin teknistä lentämistä pisteestä a pisteeseen b. Notamien ja säiden tulkinta oli ennestään tuttua ja seurasin mielenkiinnolla mihin kaikkeen piti kiinnittää huomiota.
Kiersin koneen Antin mukana ja seurasin painolaskelmien tarkastamista ja polttoainemäärän määrittelyä. Touhu oli hiukan eri mittakaavassa kuin mihin olin King Airin kohdalla tottunut ja ammattitermein ilmaistuna, koneen suuret kannut tekivät vaikutuksen. 60 000 naulaa työntövoimaa per hinkki. Aikamoista.
"Suuri maa, suuret toleranssit" sano ryssä, mutta sama pätee näköjään lentämiseenkin, koska tankkaajille kävi "pieni" moka ja tankkeihin tuli lorautettua vahingossa 2000kg ylimääräistä. Kone oli täynnä, mutta onneksi maksimilentoonlähtöpainoon oli vielä muutama tonni matkaa, joten tuo virhe ei kostautunut kuin uudelleen laskettavina performansseina. Matkaankin päästiin suht. aikataulussa, joten ei muuta kuin de-icing pintaan ja taivaalle.
Harvempi tulee ajatelleeksi, että se aurinko ja happy endingit ovat oikeasti aika kaukana ja matkan varrella on monta eksoottista maata, joista Venäjä ei suinkaan ole pienin. Olin kuullut paljon pahaa venäläisten lennonjohtajien englanninkielentaidosta ja ääntämisestä, mutta ainakaan tällä reissulla en voinut yhtyä mielipiteeseen, koska missään vaiheessa epäselvyyksiä ei ollut. Toki maalla on omat tapansa toimia ja normaalin jalkoihin perustuvan järjestelmän sijaan korkeudet ilmoitetaan metreissä.
Myös lennonjohdollisesti homma on tehty hiukan liian vaikeaksi, koska tyypillinen selvitys vaihdettaessa tutkalta toiselle, oli mallia "xxx842, maintain level 11 200 meters, report next intor". Ja tuota tuli tosiaan jatkuvasti, koska jaksoja vaihdeltiin aika tiuhaan ja aina kerrottiin se sama korkeus ja pyydettiin (käskettiin) ilmoittamaan jonkun reittipisteen saavutus. Niille jotka eivät asiasta tiedä, niin normaalisti lennonjohtaja sanoo vain "xxx842, radar contact" ja sillä hyvä. Tutka on olemassa siksi, että tiedetään koneen sijainti, eikä turhanpäiväiselle ilmoittelulle pitäisi olla tarvetta. Mutta maassa maan tavalla, on niitä kotimaisia outouksiakin riittävästi, joten ei auta paljoa paukutella henkseleitä.
Kapteeni sai vastailla kysymyksiin koko rahan edestä
Myös Afganistan vaikutti ylhäältä päin katsottuna varsin mielenkiintoiselta, tosin ei välttämättä positiivisessa mielessä. Maisemat olivat kyllä upeat, mutta oli jotenkin absurdia että Kabulin lennonjohdossa puhuttiin leveää jenkkiaksenttia ja tulin kyllä miettineeksi muutamaan otteeseen, että mitä helvettiä länsimaat oikein taistelevat noinkin syrjäisessä maassa. Siellä kun ei ole tasan yhtään mitään. Kabulkin näytti taivaalta katsottuna lähinnä savimajoista rakennetulta hemmetin isolta kylältä, eikä suinkaan miljoonakaupungilta (arvioitu väkiluku 2-4 miljoonaa). Muuten mielenkiintoista seurattavaa kyllä riitti ja bongasin mm. pari sotilaskenttää (ne tunnisti hyvin kiitotietä pitkin juoksevista lähestymisvaloista) ja tutkan ruudullakin oli poikkeuksellisen paljon lentäviä vehkeitä ilman transponderia.
Kuin tilauksesta, Afganistanin ja Pakistanin tienoilla kabiinista tuli tieto, että eräs matkustaja voi aika huonosti ja saa tällä hetkellä lisähappea. Tässä vaiheessa pitikin alkaa pohtimaan, että minne lennetään mikäli matkustajan tilanne heikkenee dramaattisesti. Se olikin hyvä muistutus, että edes lomalennot eivät ole pelkkää perille ajamista, vaan putki on oikeasti täynnä matkustajia joiden huomioiminen on kaiken a ja o. Onneksi matkustajan tilanne parani ja vältyimme ikävän kuuloiselta divertaukselta esim. Kabuliin..
Intia ja Pakistan huolehtivat rauhallisista suhteista sijoittamalla ampuma-alueet varmasti rajan tuntumaan
Loppulento menikin ongelmitta ja koska lensimme yöllä aurinkoa vasten, jossain Intian tienoilla päivä muuttui yöksi aika vauhdilla. Käytin luppoajan hyväksi ja tutustuin FMS:n ja muiden koneen järjestelmien sielunelämään, sekä nautin kerrassaan erinomaisesti palvelusta. Matkustin koko matkan ohjaamossa ja yritin parhaani mukaan tuhota kaikkea ruokaa ja juomaa mitä eteen kannettiin aivan jatkuvasti. Lennon jälkeen olin niin täynnä, että teki mieli pistää nilkat taskuun ja pyöriä ulos koneesta.
Perillä meitä odotti kohtuullisen hienot puitteet.
Sofitel Golf and Spa Resort oli majapaikkamme ja kieltämättä hotelli oli karannut hitusen lapasesta. Uima-allas on kuulemma Aasian suurin ja kaikki oli viimeisen päälle aina puitteista palveluun. Luonnollisestikin hintataso oli länsimaisesta näkövinkkelistä naurettavan alhainen ja itsekin maksoin huoneesta (alennuksen kanssa) sen verran vähän, etten kehtaa sitä tässä edes sanoa. Aika meni perillä kyllä varsin joutuisasti ja kabiinin henkilökunta osoittautui todella hyväksi porukaksi ja hauskaa oli sen mukaisesti. Krabin yöelämässä viihtyi ja kuljetus hotellista pelipaikoille sujui aika mielenkiintoisella tavalla. Paikallisesta taksista käytetään nimitystä tuk-tuk ja kulkuvälineet ovat parhaillaan mopoauton kokoisia pakettiautoja. Tai sitten moposta viriteltyjä koppeja, jonne pystyi helposti ahtamaan kuusi henkilöä kuskin lisäksi. Kokeiltu on.
Hotellin allas oli varsin vaikuttava ja allasbaari toimi niin ruoan kuin juomankin suhteen. Joku valitteli että altaan vesi on hiukan liian lämmintä, mutta itse en kyllä voinut kyllä leveältä hymyltäni valittaa. Kokeilin thaihierontaa (ilman sitä happy endingia) ja yhtenä päivänä otimme long tail boatit ja suuntasimme kohti Railay Beachia. Hieno paikka jossa maisemat olivat kunnossa, joten päiväkin oli sen mukainen.
Paluumatka sujui ilman sen kummempia mutkia ja tulomatkasta poiketen, nyt oli vuorossa päivälento. Maisemat olivat edelleen kertakaikkisen upeat ja se mikä jäi yöllä näkemättä, tuli nyt bongattua. Jossain Venäjän päällä nuokuin tuolillani puoliunessa ja yht' äkkiä radiokorkeusmittari sanoi "2500" ja säpsähdin hereille aika vauhdilla. Radiokorkeusmittari mittaa korkeutta maahan kaiun avulla ja kun lennetään 36 000 jalassa, tuota ei odota ensimmäiseksi kuulevansa. Syy selvisi kyllä nopeasti, kun triplaseiska lipui näkyviin. Kone oli ohittanut meidät alakautta ja tarkalleen samasta kohtaa, joten mittari sai kaiun sen rungosta.
Säikyttelevä 777
Työkseen konetta ajaville 12h koneessa istuminen ei lienee enää mitenkään erityisen hienoa, mutta itse olin innoissani ja tuntui että aika lentää siivillä. Siispä tuollainen pikavisiitti Thaimaaseen ei tuntunut ollenkaan kömpelöltä ja itseasiassa kolme päivää perillä pelkkää rantalomailua oli juuri sopiva aika. En ole sitä tyyppiä joka jaksaa viettää turistina rannalla kahta viikkoa ja maksaa siitä maltaita. Mutta hienot puitteet, aivan mielettömän hauska porukka ja mahdollisuus matkustaa ohjaamossa olivat kyllä enemmän kuin olisi voinut toivoa. Kiitän ja kummarran.
