Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Kolme viikkoa ja 8050km täydellistä elämää on nähty ja koettu. Ei enää tiedottomuutta viikonpäivistä tai päivämääristä, ei vapautta tehdä mitä huvittaa, ei pieniä dialogeja illan hämärtyessä keskellä aavikkoa. On aika palata arkeen ja se arki iskee tuulilasiin lujaa.
Viimeisen illan höyryt ja paluureissun aiheuttama jet lag painavat päälle ja yritän väsyneesti tarrata kiinni todellisuudesta ja arkirytmeistä. Kroppa huutaa apua kuukauden roskaruokailun ja jokusen nautitun oluen jäljiltä ja matka salille tuntuu toivottoman pitkältä. Kävelen toimistolle stetsoni päässä ja yritin saada konetta käyntiin. Ei toivoakaan muistaa salasanaa ja lytyssä olevat hartiat painuvat entisestään kasaan. Puhelin piippaa tekstiviesteistä jotka huokuvat melankoliaa ja lannistuneisuutta ja yritän karata mielessäni takaisin autoon keskellä ei mitään. Biisi vaihtuu Psychic Gibboniksi ja olen välittömästi nauramassa South Pacific Highwaylla.
Ei, olen Helsingissä.
Hyvä elämä muodostuu kontrasteista; pienistä ylä- ja alamäistä ja kultaisen keskitien välttelystä. Viimeisen kuukauden aikana kultaisesta keskitiestä ei ole ollut tietoakaan ja jokainen reissussa ollut on elänyt elämää täysillä jokaisella solullaan. Olemme nähneet maisemia jotka saavat ihmisen pakahtumaan ja palan kurkkuun, eläneet jokaista päivää kuin huomista ei olisi ja ajaneet tuhansia kilometrejä parhaassa mahdollisessa seurassa, täysin omilla ehdoilla, tehden juuri sitä mitä huvittaa.
Uskomaton reissu.
Viimeisen illan höyryt ja paluureissun aiheuttama jet lag painavat päälle ja yritän väsyneesti tarrata kiinni todellisuudesta ja arkirytmeistä. Kroppa huutaa apua kuukauden roskaruokailun ja jokusen nautitun oluen jäljiltä ja matka salille tuntuu toivottoman pitkältä. Kävelen toimistolle stetsoni päässä ja yritin saada konetta käyntiin. Ei toivoakaan muistaa salasanaa ja lytyssä olevat hartiat painuvat entisestään kasaan. Puhelin piippaa tekstiviesteistä jotka huokuvat melankoliaa ja lannistuneisuutta ja yritän karata mielessäni takaisin autoon keskellä ei mitään. Biisi vaihtuu Psychic Gibboniksi ja olen välittömästi nauramassa South Pacific Highwaylla.
Ei, olen Helsingissä.
Hyvä elämä muodostuu kontrasteista; pienistä ylä- ja alamäistä ja kultaisen keskitien välttelystä. Viimeisen kuukauden aikana kultaisesta keskitiestä ei ole ollut tietoakaan ja jokainen reissussa ollut on elänyt elämää täysillä jokaisella solullaan. Olemme nähneet maisemia jotka saavat ihmisen pakahtumaan ja palan kurkkuun, eläneet jokaista päivää kuin huomista ei olisi ja ajaneet tuhansia kilometrejä parhaassa mahdollisessa seurassa, täysin omilla ehdoilla, tehden juuri sitä mitä huvittaa.
Uskomaton reissu.
No comments:
Post a Comment