Matkalla Napaan kävimme vilkaisemassa punapuita yhdessä Kalifornian monista punapuumetsistä. Yli 100m korkeuteen nousevat jättiläiset ovat seisseet sijoillaan aina Jeesuksen ajoista lähtien ja ihmiskunnan kehitys tuntuu olevan tuolla pelkkä kuriositeetti. Rungot ovat niin massiivisia, että niiden sisälle voisi rakentaa talon, eikä mittakaavaa hahmota edes paikan päällä.
Napa tarjoili aikamoista kontrastia Santa Cruzille, enkä ole aivan varma että road tripin marinoima seurueemme oli siellä kuin kala vedessä. Kalifornian rantaelämä vaihtui hienostuneeseen tunnelmaan ja viinin maisteluun ja väkemme luovi jossain siellä välissä stetsonit päässä. Kävimme katsomassa maisemat CADEn tiluksilla ja maistelimme viinejä suuremmalla Domain Cardenroksen tilalla. Domainin viinikierros oli varsin viihdyttävä ja oppaammekin oli sen verran hyvässä maistissa että fiilis oli sopivan rempseää, eikä tarjoilusta jäänyt valittamista.Päivän kontrastit kruunasi vielä UFC-tapahtuma San Josessa, jonne ajoimme suoraan Napasta. Toimi ja isosti.
San Franciscon kostean viileä keli iski vasten kasvoja aavikolla vietettyjen viikkojen jälkeen. Saavuimme kaupunkiin illansuussa ja vuorilta kaupungin päälle vyöryvät pilvimassat tekivät näystä hienon. San Francisco muistutti lähinnä Gotham Cityä ja oli kaukana aurinkoisen kultaisesta Golden Gatesta, jollaisena sitä mainoksissa näkee.
Vaihtoehtokulttuurin ja homoseksuaalisuuden mekka on kuin suuri Kallio, mutta alkoholistit on vain vaihdettu narkkareihin. Erilaisuutta ei katsota kieroon ja päihteitä ei säästellä, varsinkaan keskustan tietämillä, missä haahuilee todellisuudesta ja elämästä vieraantuneita kodittomia varmaan enemmän kuin missään muualla Yhdysvalloissa. Kävely yöllä Tenderloinin kulmilla muistuttaa lähinnä Zombie-elokuvaa, eikä siellä kannata liikkua yksin.
Mutta kuten asiaan kuuluu, kaupungin pihvi onkin nimenomaan kontrasteissa ja laitapuolenkulkijoiden vastapainoksi San Franciscosta löytyy se aurinkoinenkin puolensa. Ihmisillä on miellyttävän avoin lähestyminen elämään ja parhaimmillaan kaupungin miljöö on persoonallisempi kuin missään muualla, eikä vähiten mäkisen maastonsa vuoksi, joka on taatusti kaupunkisuunnittelijan painajainen, mutta lopputulos on kaunis kuin mikä. Ja harvemmassa kaupungissa sitä tulee pysähdettyä kolmen aikaan aamulla tienristeykseen ja juteltua politiikasta, koulutuksesta ja Espanjan taloustilanteesta entisen Applen työntekijän kanssa, joka on saanut hermoromahduksen, viettänyt luostarissa jokusen kuukauden ja päätynyt soittamaan levyjä paikalliseen yökerhoon.
Friscon majoituksessa osuttiin nappiin. Lähetimme ennen Napaa tiedustelutorpedon kaupunkiin kun Kusti päätti preferoida San Franciscoa Napan edelle ja siinä sivussa tutkia hostelleja vähän lähempää. Yöpaikaksi valikoitui San Francisco International Hostel (140 Mason) ja mikä tärkeintä, se oli halpa ($29/yö). Paikkaa mainostettiin Pohjois-Amerikan kovimmaksi party hostelliksi ja sillä oli sponsoreinaan lukuisia alkoholimerkkejä, joten siellä tarjoiltiin joka ilta ilmaista viinaa ja hostellilla oli oma disko. Paikan keski-ikä huiteli parin kympin päällä ja ilmaiset virvokkeet tekivät kyllä kauppansa. Hostelli oli siis kuin tehty kaltaisillemme kolmekymppisille setämiehille.
Vietimme Friscossa neljä päivää reissua jäähdytellen ja kävimme katsomassa mm. Baseballia, joka on taatusti yksi oudoimmista suosituista urheilulajeista tällä pallolla. Lyhyesti kiteytettynä lajissa on kyse siitä, että pullukat pelaajat seisoskelevat 95% ajasta kentällä ja itse pelitapahtumia on loput 5%. Silti lajissa roinataan vähintään yhtä paljon kuin muissakin suurissa lajeissa, tosin se johtunee siitä, että runkosarjassa pelataan käsittämättömät 162 peliä.
Lajin outous alkaa kuitenkin avautumaan katsomossa hodaria maistellen, sillä matsien ympärille on rakennettu jenkkien tapaan aivan lapasesta lähtenyt spektaakkeli. 45 000 ihmistä tulee matseihin lähinnä syömään ja pelin hidas tempo antaa tilaa liikkumiselle, eli ruokaa voi hakea jatkuvasti lisää ilman, että menettää mitään oleellista. Konsepti upposi porukkaamme kuin kuuma veitsi voihin, eikä vähiten silloin kun Åke Blomqvistin diskojytä alkoi pyöriä jättiscreenillä.
Suuruudenhulluus saavutti huippunsa viimeistään ottelun lopun ilotulituksessa, jossa rahtilaivasta tykitettiin taivaalle dollareita sitä tahtia että kotimaiset ilotulitukset alkoivat muistuttaa lähinnä pikkupoikien puuhastelua.
Viimeisen päivänä lähdimme vielä merelle metsästämään valaita verkkokalvoille ja digitaaliselle filmille. Maailmassa on jäljellä n.5000 sinivalasta ja näimme niistä kuusi tai seitsemän. 20-30m pitkä nisäkäs saa kunnioittamaan luontoa ja koko päivä merillä teki hyvää pitkän road tripin päätteeksi.
No comments:
Post a Comment