Mormoneja, suolaa ja päättymätön suora

Ajoimme Yellowstonesta Salt Lake Cityyn, jossa kävimme hakemassa Mäkisen leipomosta hampurilaiset ja huomasimme että porukka alkaa olla niin kassalla, että oli aika laittaa pää tyynyyn. Otimme huoneen jenkkireissujen ehdottomasta selkärangasta, Motel 6:sta. Tienvarsimotellien kauneus on siinä, että ne toimivat "sitä saa mitä tulee" -periaatteella ja siellä yöpyy vaikka minkälaista hiihtäjää. Tällä kertaa törmäsimme ihmissuteen, joka kuulemma viiltelee ja katkoo vähän kaikkea. Siinä se ihmissusi hosui ja ärjyi kun yritin saada kiinni pätkivästä wifistä huoneen ulkopuolella ja Olli veteli hermosavuja vieressä. Tuumasimme, että eipä pettänyt tälläkään kertaa.

Aamulla piti lähteä Windowsin taustakuvaan, mutta kun lueskelin pienellä präntättyä, huomasin että sinnehän pitää anoa lupa hyvissä ajoin. Noh, ei muuta kuin backupia kehiin ja reittimuutos suoraan länteen kohti Bonnevillea. Suola-aavikon vieressä ja Nevadan osavaltion rajalla sijaitsee Wendover-niminen pikkukaupunki, jossa on jo ensimmäisiä viitteitä syntien osavaltion tunnelmasta. Hikisiä kasinoita, neonvaloja ja panttilainaamoita vieri vieressä. Tämä sai jäädä tällä kertaa pelkäksi esileiksi, koska Vegas on vuorossa vasta viikonloppuna ja nyt keskitytään vielä hetkeksi maisemiin.

Jätkillä oli preferenssinä Saksa-Italia potkupallon muodossa, joten herrat suuntasivat paikalliseen kasinoon nauttimaan fudiksesta ja huurteisesta. Itse päätin hypätä sillä välin rattiin ja käydä tarkastamassa Bonneville Speedwayn, jossa saa ajaa tasan niin lujaa kuin huvittaa ja miten huvittaa. Vuokra-autolla ei aivan äänivalleja rikottu, mutta kyllä sitäkin sai leveän hymyn verran runnutettua. Eilinen Yellowstone oli vielä vahvasti mielessä ja tuntui absurdilta, että nyt olin jo päättymättömällä valkoisella suola-aavikolla nauttimassa yhtä huurteista Budweiseria +40 asteen lämpötilassa. Ei huono kontrasti ollenkaan.

Italia muuten voitti 2-1.

Bonnevillen ja Wendoverin jälkeen lähdimme ajamaan päättymätöntä suoraa kohti Zionin kansallispuistoa. En tiedä milloin nämä maisemat alkavat kyllästyttää, mutta hyvän musiikin säestämänä oli taas aivan huikeaa ajaa keskellä aavikkoa horisonttiin asti ulottuvaa luotisuoraa pitkin. Muutenkin alkaa olla jo aikamoista villin lännen fiilistä ja sehän sopii, sillä huomiseksi iltapalaksi on luvassa Monument Valleyta auringonlaskussa.  

Yellowstone

USA:ssa sijaitsee yksi maapallon suurimmista supertulivuorista, joka on ylittänyt parasta ennen -päivämääränsä ja tulee tuhoamaan purkautuessaan koko tunnetun sivilisaation. Mutta nautitaan nyt sitä ennen maisemista, sillä niitä Yellowstonessa riittää.

Vaikka kuinka olisi viettänyt unettomia öitä Googlen kuvahaussa ja fiilistellyt viskilasi kädessä tulevaa luonnon ilotulitusta, Yellowstone lyö ilman pihalle, eikä päästä hetkeksikään otteestaan. Ajoimme puistoon etelästä Grand Teton (elev.13 775ft) National Parkin kautta ja tasaisen preerian jälkeen avautuva vuoristo sai auton unisimmatkin heräämään ja osoittelemaan innostuneesti joka suuntaan. Vaikka tiesin että tästä eteenpäin tulisimme näkemään jotain täysin ainutlaatuista, en osannut arvata puoliakaan siitä mitä oli edessä.

Yellowstone on paikkana niin absurdi yhdistelmä villieläimiä ja toinen toistaan upeampia maisemia, että näinköhän Ukko Ylijumalan on ollut aivan selvinpäin tuota luodessaan. Kuumia lähteitä suuren vuoristojärven rannalla, vitivalkoista rikkipitoista sedimenttiä taustanaan uskomattoman vehreä laakso, vuoria, vihreitä niittyjä, kivettyneitä metsiä, geysireitä, vesiputouksia. Tuolla on yksinkertaisesti aivan kaikkea ja maisema voi muuttua puolen tunnin ajomatkan aikana niin radikaalisti, että ei sille voinut kuin nauraa epäuskoisesti. Aina kun luuli saaneensa yliannostuksen geneerisestä eeppisestä maisemasta, luonto heitti kierrepallon suoraan naamaan ja takapenkiltä kuului epäuskoinen huokaisu "ei jumalauta, katsokaa nyt tuota..".

Ensimmäisen päivän agendalle jäi pääasiassa Old Faithfull ja kuumat lähteet, jonka jälkeen ajoimme leirintäalueelle lunastamaan telttapaikan. Tulimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päivän myöhemmin pelipaikoille ja tietenkin meidät oli niputettu kategoriaan no-show ja telttapaikka annettu toisille. Mutta - kuten Yhdysvalloissa aina - ystävällisyys ja erinomainen asiakaspalvelu pelasti päivän ja meille hoidettiin uusi paikka. Iltapalaa noutaessa saimme ensikosketuksen biisoneihin, joita Yellowstone on täynnä. Muutama pienen henkilöauton kokoinen uros tallusteli kaikessa rauhassa keskellä tietä ja autot seisoivat; ei ollut pienintäkään epäilystä että kenen mailla täällä ollaan.  

Jatkoimme biisoneiden bongailua iltahämärään saakka ja pistimme nuotion tulille. Tähän asti reissu oli mennyt sanalla sanoen täydellisesti ja vasta pari päivää aiemmin vietetyt hetket Chicagossa tuntuivat tapahtuneen viikkoja sitten. Kilometrejä on takana jo saman verran kuin edessä, vaikka reissua on jäljellä reippaasti yli puolet ja suurin osa noista on vietetty kaverillisen kuittailun ja musiikillisen vinoilun merkeissä. Siinä missä joku tykkää rokista, toinen kuuntelee jotain Mordor Teknoa ja kolmas kostaa iskelmällä. Kuski määrää musiikin ja huolehtii myös siitä, ettei Interstatelle liitytä enää yöllä ilman valoja ja isketä sen jälkeen jarruja pohjaan. Reissun fiilistely ja kuittailu jatkui nuotiolla vaahtokarkkeja grillaillen, budikkaa maistellen ja rentoutuen. 

Vaikka seuraavan aamun herätys olikin aikainen, niin kenelläkään ei varmaan ollut mitään sitä vastaan että pakataan kamat ja lähdetään eteenpäin. Nimittäin siinä missä Yellowstonen päivälämpötilat auringossa ovat +30 paremmalla puolella, yöllä lämpötila tippui pakkaselle. Rehellisyyden nimissä kenellekään ei ollut aivan riittäviä kamoja mukana tuohon lämpötilaan, mutta erään sankarin makuupussivalinta (Comfort +15, Survival +1) oli selkääntaputtelun arvoinen suoritus. Eikä ehkä se Walmartista ostettu 50 taalan telttakaan ei ollut sitä aivan parasta tasoa, mutta so not, joka jätkä oli aamulla aivan jäässä ja lähtö oli ripeä. 

Jos ette ole koskaan nähneet toistasataa biisonia aamupalalla, niin voin kertoa että se on vaikuttava näky. Yellowstone ei ole paikka missä saattaa nähdä eläimiä, vaan se on paikka missä niitä näkee 100% varmuudella. Ainoa mitä emme bonganneet yhden päivän aikana oli harmaakarhu ja hirvi, mutta sen sijaan näimme satojen biisoneiden lisäksi mustakarhuja, suden, peuroja, majavan, saukon ja vaikka sun mitä pienempiä puuhastelijoita. Huvittavasti Yellowstonen raja tuntui olevan näkymätön raja myös eläimille, sillä siinä missä puiston alueella teillä oli jatkuvasti joku eläin pyörimässä, muualla niitä ei nähnyt juuri lainkaan.

Myös ensimmäisen päivän maisemat pistettiin toiseen potenssiin ja homma lähti aivan lapasesta. En usko että näimme montaakaan minuuttia mitään muuta kuin niin eeppistä maisemaa, että se olisi ollut jo itsessään nähtävyys missä tahansa muualla. Jos ihmisen pitää käydä elämässään jossain paikassa, Yellowstone on listalla ehdottomasti ensimmäisenä.

Tätä kirjoittaessa olemme jo ajamassa suoraan etelään ja seuraava kohde on 900km päässä Yellowstonesta sijaitseva Windowsin taustakuva, joka on keskellä aavikkoa ja jonne pitää kävellä. Odotettavissa siis raivokkaita palovammoja ja jokunen ajettu kilometri. 

Tämä on täydellistä.

This Is Madness

Nappasimme Chicagosta auton alle ja suuntasimme matkan varrella olevaan Outlet-helvettiin ja Walmartiin. Parin tunnin pyörimisen jälkeen käsiin tarttui tärkeimmät, eli tukkupakkaus vaimonhakkaajia, neljän hengen teltta, iso kylmälaukku, pari lavaa olutta ja kilotolkulla jerkyä. Suuremmat vaateostokset saivat jäädä tuonnempaan, koska nyt oli aika hikoilla ja haista pahalle. Suunnitelma olikin harvinaisen selvä: Seuraavat pari päivää oli määrä istua autossa ja ajaa länteen reipas 2400km, kunnes saapuisimme Yellowstoneen.

Päätimme ajaa ensimmäisen yön pysähtymättä ja kieltämättä oli huvittuneen lannistunut olo, kun navigaattori kehotti jatkamaan suoraan reippaat 900km. Kun sanoin että ajaisimme länteen, tarkoitin sitä kirjaimellisesti ja parin asteen tarkkuudella. Positiivisena puolena olimme kuitenkin heti maanantai aamusta Badlandsissa saamassa esimakua tulevista maisemista. Ja hienojahan ne olivat, vaikkei nyt mitään Grand Canyonin tasoista ollutkaan tarjolla. Mutta sen ehtii nähdä myöhemmin..

Se täytyy taas todeta, että maailma on varsin pieni paikka. Eräällä jumalan hylkäämällä huoltoasemalla joku natiivi tuli innoissaan hokemaan: "paskat housussa", joka oli kyllä hyvin tunnistettavissa hivenen ontuvasta lausumisesta riippumatta. Ilmeisesti joku sukulainen oli pohjolan perukoilta kotoisin ja tärkeimmät opit olivat jääneet mieleen. South Dakotan korpimaat ei ole kuitenkaan ensimmäinen paikka jossa odottaisi kuulevansa Suomea, edes paikallisten lausumana. Tosin kyllähän sitä tuli taas sanottua vääriä asioita väärässä paikassa ja kuulimme kuin kuulimmekin ne legendaariset sanat "ootteko te Suomesta?" erään neidin lausumana..

Badlandsin jälkeen kävimme nappaamassa muutamat fotot Mt. Rushmorella, joka muuten sijaitsee keskellä tasaista preeriaa. Oli suhteellisen outoa ajaa ensin täysin tasaista tietä toistakymmentä tuntia, tehdä vartin detour tieltä sivuun ja keskelle havupuiden täyttämää vuoristoa, vain palataksemme heti takaisin ah niin yllättävälle luotisuoralle tielle ja preerian keskelle. 

Mt. Rushmoren jälkeen ja ennen Yellowstonea saimme vielä esimakua luontoäidin voimista. Myrskyrintama vyöryi horisontista vastapalloon ja muutamassa minuutissa tuli paiskoi autoa sen verran reippaasti että sai ottaa melkein tuulikorjauskulmaa ja märkää satoi lasiin vaakatasossa. En ole aiemmin nähnyt noin reippaasti käyttäytyvää pilvimassaa ja sikäli "harmi" ettei törmätty tuohon päivemmällä, jolloin lämpötila oli sen reippaat 10 astetta korkeampi. Hyvällä tuurilla olisi ehkä voinut nähdä jotain tornadon tapaistakin..

Tätä kirjoittaessa takki on rehellisesti sanottuna kohtuullisen tyhjä, mutta silti hymyilyttää. Kun parin päivän ja yli kahden tuhannen kilometrin ajelut yhdistää suhteellisen aktiivisiin stoppeihin ja yöunet jäävät vajaaseen neljään tuntiin liikkuvan auton takapenkillä, on aivan selvä että vireystaso ja aivotoiminta on tasan nolla ja auto haisee niin vehkeelle että heikompaa hirvittää.

Hyvin nukuttu yö tulee nyt todellakin tarpeeseen.