Islanti 1/2

Balin jälkeinen työputki tuli ja meni. Kesä Suomessa oli vertaansa vailla ja muiden lomaillessa töissäkin oli siedettävän leppoisaa. Hetken jopa luulin etten ole tippaakaan loman tarpeessa, mutta elokuussa alkanut hulabaloo piti huolen että ensimmäinen koneessa siemailtu Gin Tonic maistui poikkeuksellisen hyvältä. Oli siis taas aika nostaa kytkintä ja nauttia loputkin lomista. Tällä kertaa suunnitelmissa oli napata fillarit mukaan ja lentää New Yorkiin Islannin kautta. Paluumatkalla nappaamme auton Heathrowilta ja palautamme sen viikkoa myöhemmin. Mitä siinä välissä tapahtuu, selviää sitten aikanaan. Matkan toteutus alkoi pyörän pakkaamisella kuljetuslaukkuun ja rämppäreiden "intohimo" työtään kohti pisti epäilemään, että perillä saa kuivata kyyneliään ja pidellä sylissä kolmessa osassa olevaa fillarin runkoa. Kova laukku olisi tietenkin paras ydinpommin kestävyytensä ansiosta, mutta samalla se on myös mallia helvetin iso ja kallis. Päädyimme siis pehmeään versioon ja kuplamuovisisustukseen, joka tuo lähinnä henkistä lohtua lentomatkoille.

Kuten sanottua, niin GT maistui juuri siltä kuin sen pitääkin ja 3h lentomatka Islantiin livahti sormia napsauttamalla. Perillä oli selvää että finanssikriisillä oli tasan yksi seuraus ja se oli inflaatio. Paikallisessa valuutassa on vain ylimääräinen nolla perässä ja tasan tarkkaan kaikesta saa pulittaa (taas) tähtitieteellisiä summia. Olut ja joku perustason mättö on järjestään yli 20€ ja jos luulit että kotimainen taksi maksaa, niin suosittelen perspektiivin hakemista täältä. Mutta ihmekös tuo, kun kaikki tavara pitää tuoda paikalle absoluuttisen kaukaa.

Saavuttuamme hotelliin, kasasimme ensimmäisenä fillarit ajokuntoon ja olimme huojentuneita kun mikään ei näyttänyt olevan rikki. Sitten ei muuta kuin nokka kohti Reykjavikin keskustaa ja tutustumaan paikalliseen menoon. Reykjavikissa oli ensi kosketuksesta lähtien kivaa pienen kalastajakylän tunnelmaa, eikä ihme, sillä koko saarella asuu vain 300 000 asukasta heistä pääkaupungissa on reipas kolmannes.

Jos joskus tuntuu siltä ettei istu joukkoon, niin se tunne oli läsnä kohtuu vahvasti ajaessamme keskustan läpi tarpeettoman tiukoissa hipsterifarkuissa. Islannissa ei nimittäin paljoa lihasvoimalla liikuta, vaan se on hiilivety mikä jyllää. Käytännössä jokaisella Islantilaisella on oma auto ja yleensä se on joko (iso) pick up tai vielä isompi maasturi. Niinpä kolme hipsteriä rullailemassa pyörillä erottui taustasta häiritsevän selkeästi. Positiivisena sivujuonteena mainittakoon, että eräs natiivi tuli kyselemään, että mikä meno noiden fillareiden kanssa ja peukutti littipeukkua lähtiessään.

Vaikka suunnitelmissa oli ottaa ilo irti kovaksi huhutusta perjantaista, parin oluen jälkeen ikä, väsymys ja eturauhanen vei voiton ja suuntasimme tissiposkina takaisin hotellille nukkumaan. Eipähän tarvinnut alkaa arpoa seuraavan aamun kuskia.

Islanti jätti itsestään kiehtovan ensivaikutelman ja seuraavana päivänä oli tarkoitus tutustua saaren antiin hieman perusteellisemmin..