Ubud, Batur ja Tulamben

Torstaina oli tarkoitus surffata, mutta opettajamme Dannyn mielestä aallot olivat sinä päivänä liian suuria, eli siis miehellä oli muuta menoa. Koska pelkkä altaalla makoilu ei napostellut, päätimme hypätä yksisilmäisen ja rasittavan turistiorientoituneen taksikuski kyytiin ja kohti Ubudia, jota sanotaan jonkinlaiseksi paikallisen kulttuurin kehdoksi.

Mutta ensin piti päästä hengissä perille ja yrittää joten kuten sietää taksikuskimme höpinöitä. Tai oikeastaan aika nopeasti jälkimmäisestä alkoi muodostua niin rasittavaa, että ensimmäisella ei ollut enää niin väliä.

Balilainen liikennekulttuuri on tyypillistä aasialaista, eikä sääntöjä tunneta. Indonesiassa on periaatteessa vasemmanpuoleinen liikenne, mutta kaikki käy ja välillä tuntuu että autot ajavat pääasiassa keskilinjalla tai jopa oikealla puolella. Missään ei ole määrätty että montako ajoneuvoa saa olla samaan aikaan rinnakkain kaksikaistaisella tiellä, joten niitä on yleensä vähintään kolme. Oli sitten kaupunki, taajama tai joku muu. Tööttiä käytetään useammin kuin jarruja ja liikenne on kaaoottista venäläistä rulettia, vaikka huippunopeudet pyörivät vain 60km/h tienoilla. Mutta uskokaa pois kun sanon, että tuo vastaa kotimaisella moottoritiellä kolmatta sataa.

Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kuin pääsimmekin hengissä Ubudiin, mutta käytyämme Starbucksissa jonkun pyhän temppelin yhteydessä, päätimme skipata tuon "kulttuuriosion" ja lähteä jotostelemaan vajaan 10km:n pituisen patikkareitin. Se osottautui varsin hyväksi ratkaisuksi, koska ensimmäistä kertaa pääsimme tutustumaan luontoon edes vähän enemmän.

Luonnon tarjoama vaihtoehto Kuta Beachin hulinalle alkoi maistua niin hyvin, että varasimme seuraavalle päivälle maastopyöräilyn Baturin kraaterille ja päätimme jatka siitä suoraan Tulambeniin sukeltelemaan.

En ole koskaan kokeillut maasto- tai alamäkipyöräilyä, joten tämä jatkoi hyvin reissun teemaa uusien lajien kokeiluna. Baturin kraateri oli kertakaikkisen uskomaton näky ja luonnonvoimat vetivät kyllä hiljaiseksi. Siinä missä joskus on ollut vajaat 4km korkea vuori, on nyt 7,5km leveä kraateri, jonka keskelle on työntynyt uusi, aktiivinen tulivuori. Reittimme alkoi 1700m korkeudesta ja ajoimme vaihtelevassa maastossa alas laaksoon ja aina laavakenttien läpi Lake Baturille. Vaikka meno oli välillä omaan makuun ehkä hiukan liikaa muniin puhaltelua, oli reitillä sellaisiakin kohtia että oman turvallisuuden kannalta edessä "hidasteleva" opas oli ihan paikallaan. Ei ole pienintäkään epäilystä, ettenkö olisi tykitellyt parilta jyrkänteeltä suoraan viikatemiehen syliin, mikäli olisin saanut valita vauhdin.

Tähän mennessä ehdottomasti siistein päivä, eikä jäänyt epäilystäkään että meneekö maastopyörä ostoslistalle..

Baturilta suuntasimme Tulambeniin, joka on itärannikolla sijaitseva, täysin sukellukseen keskittynyt pikkukylä. Kylän edustalla on mm. USS Libertyn hylky, jolla on tarkoitus käydä ensi viikon aikana. Myös laitesukellus on jotain mistä ei ole minkäänlaista kokemusta, mutta seuraavan viikon jälkeen on. Tarkoituksena on käydä Open water- ja Advanced Open Water kurssit, joilla pitäisi pärjätä myöhemmillä reissuilla varsin hyvin.

Saaapuminen Tulambeniin antoikin lupauksia erinomaisesta viikosta. Hotelli on budjettiluonteestaan huolimatta erinomainen ja mm. hotellin ravintolasta on matkaa merelle, n. 5m. Näköaloissakaan ei ole valittamista, koska toisella puolella on meri ja toisella puolella näkyy 3km korkea tulivuori. Ja mikä tärkeintä, täällä vallitsee täydellinen hiljaisuus.