Kun sain viimeisetkin kouluun liittyvät asiat hoidettua, ajattelin että nyt voi taas hengähtää hetken, mutta niin sitä taas ollaan keskiviikkoillassa ja hylsyt sylissä. Parin päivän sisällä pitäisi vääntää hakemus Finncommille, kirjoittaa bestmanin puhe kaverin häihin, lukea ihan hemmetisti valintakirjoja, KATSOA OLYMPIALÄTKÄÄ, hoitaa miljoona juoksevaa asiaa ja hoitaa työt ja urheilu siinä sivussa. Mutta kuten kapitaaleista voi huomata, prioriteetit ovat sentään kunnossa.
Valintakirjojen osalta täytyy tosiaan todeta että päätin hakea Aalto-ylipiston kauppakorkeakouluun tässä töiden lomassa ja siinä sitä riittääkin hommaa ja epätoivoa. Kun tulee töistä ja urheilemasta, niin 12h touhuamisen jälkeen mieli ei ehkä ole enää virkeimmillään ja vastaanottavaisimmillaan kysyntäkäyrille ja muille käppyröille. Ja koska preppauskurssi on käytännön mahdottomuus, enkä edes harkitse muita opiskelupaikkakuntia kuin Helsinki, haasteista projekti ei jää ainakaan kiinni. Toistaiseksi lukuhommat ovat menneet suomeksi sanottuna päin helvettiä ja jonkinlaisesta hatarasta aikataulusta olen jäljessä parisen viikkoa. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja kesäkuun 15. päivä näkee että kuinka äijän käy.
Kaiken valituksen keskellä täytyy todeta että brassin saralla tapahtuu todellisia edistymisen askeleita. Lajihan on ollut allekirjoittaneella työn alla jo parisen vuotta, mutta vammoista ja muista kiireistä johtuen varsinainen BJJ:n treenaaminen on jäänyt aina ajatuksen asteelle. Eikä kerran viikkoon treenatessa saa aikaan muutenkaan yhtään mitään. Onneksi Michael Langhi, mies joka on voittanut pyjamapainin saralla melkein kaiken mahdollisen, tuli vetämään Helsinkiin kuukauden mittaisen seminaarin. Treenejä on parhaimmillaan pari kertaa päivässä ja itsekin ehdin paikanpäälle sen nelisen kertaa viikossa. Reippaan viikon aikana onkin tullut treenattua enemmän kuin koko edellisvuonna ja liekki lajia kohtaan palaa päivä päivältä isompana. Opetuksen taso on kirjaimellisesti maailman huippua, joten kyllä nyt kelpaa. Samalla se toki tietää sitä, että tatamia antautumisen merkiksi taputtava käsi käy kuin runkkaavalla apinalla, mutta tietääpähän ainakin paikkansa tässä maailmassa.
---------
Lopuksi pieni klassikko JFK:n jaksolta. Ilmailuenglantihan on tunnetusti välillä hieman vaikeaselkoista vahvojen aksenttien vuoksi ja itse kielitaitokin on varsin vaihtelevalla tasolla. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää..
No comments:
Post a Comment