Amatöörien puuhastelua
Jerky on ehkä pelkkää marinoitua ja kuivattua lihaa, mutta voi luoja se on hyvää. Se käy kaikenlaiseen naposteluun ja itse huomasin sen erityisen hyödylliseksi tuhottoman pitkien ATPL-teorioiden aikana. Tuo teoriapyllistys muistuttaa tunnetusti lähinnä ikuista maratonia, joten kaikenmaailman naposteltavat tekevät kyllä kauppansa. Koska jerky on käytännössä pelkkää proteiinia, 5kk teoriajakson jälkeen ei välttämättä tarvitse pistää nilkkoja taskuun ja pyörittää sitä irtokarkkien turvottamaa rasvamahaa ympäri käytäviä.
Mikset koukuttaisi lastasi jerkyyn Big Macin sijaan?
Mutta itse asiaan. Ensin tarvitaan lihaa ja siihen soveltuu parhaiten sisäpaisti. Kallistahan se on, mutta kun muistaa että kaupassa myytävällä jerkyllä on hintaa parhaimmillaan vajaat neljä euroa per pussi (50g), ei sisäpaistiin tuhlattu raha tunnu missään. Saahan sitä valmista tavaraa ainakin KILON. Jos haluaa nähdä pienen ihmisen murtuvan, kannattaa marssia sinne Stockan lihatiskille vähän vajaa yhdeksän ja pyytää lihamestaria leikkaamaan fileet 3-5mm levyisiksi suikaleiksi syiden mukaan. Ei siis syiden poikki kuten sivistyneessä maailmassa on tapana, vaan syiden mukaan.
Jos oma tahi lihamestarin taito ei riitä, kannattaa antaa lihalle nuijaa sen verran, että tuloksena on kohtuullisen ohuita suikaleita. Kotikonstein toimittuna on suositeltavaa että liha makaa pakkasessa muutaman tunnin ennen leikkaamista, jolloin prosessi helpottuu huomattavasti.
Seuraavaksi on vuorossa marinointi, joka on taatusti se helpoin vaihe. Mausteet minigrip-pussiin, lihat perään ja jääkaappiin maustumaan. Sopiva aika lienee 24-36h välissä. Välillä kun vähän kääntelee, niin hyvä tulee.
Fokus on tietenkin itse pussissa
Kun marinadi on imeytynyt luihin ja ytimiin, on aika kuivata lihat. Kiertoilmauuni on oikein hyvä ja tavallinenkin käy, kunhan kampeaa uunin oven hitusen auki kuivauksen ajaksi. Lihat pistetään grillitikkuihin ja asetetaan roikkumaan ritilöiden väliin. Sopiva lämpötila on n.60 astetta ja kuivausaika vaihtelee 8-10h välillä uunista riippuen, joten tämän jälkeen ei tarvitse enää elvistellä minimaalisella hiilijalanjäljellä. Kun jerky on valmista, se taipuu muttei napsahda poikki.
Näky josta tyttöystäväsi pitää taatusti
Valmista tavaraa
Jerky Basic:
1dl soijaa
1/2 dl (tai vapaalla kädellä) Worchestershire-kastiketta
1-2 tl nestesavua
1 tl mustapippuria
Nikoyaki-Jerky
1 1/4 dl teriyaki-kastiketta
1 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1-2tl nestesavua
1-2 tl Tabascoa
töräys HP:n BBQ Spicy Saucea
1 rkl siirappia
Petteri Elon Jerky
2 rkl soijakastiketta
2 rkl teriyaki-kastiketta
2 rkl Worchestershire-kastiketta
2-3 valkosipulin kynttä hakattuna pieniksi tai vajaa 1 rkl valkosipulijauhetta
1-2 tl sipulijauhetta
1-2 tl chilijauhetta tai cayennepippuria
2 rkl punaviiniä
mustapippuria
1-2 tl nestesavua
1-2 tl siirappia
BBQ-Marinadi
1/2 dl ketsuppia
2 1/2 dl punaviinietikkaa
1 1/4 dl ruskeaa sokeria
1 rkl Worchestershire-kastiketta
1-2 tl suolaa
1 tl Dijon-sinappia
1 tl sipulijauhetta
1 tl Tabascoa
1 tl mustapippuria
1 tl nestesavua
Aloitimme tosiaan kämppikseni kanssa vaatimattomasti parin kilon kokeiluerästä ja maku napsahti kerralla kohdalleen. Jos on epävarma omista taidoistaan (hah hah), niin kannattaa toki aloittaa hieman pienemmällä erällä. Mutta jostain puolen kilon satsista ei tule tosiaan kuin vihaiseksi. Pari kiloa taas alkaa olla maksimi mitä tavallinen uuni vetää.
Jos jääkaappisi näyttää tältä, tiedät että pärjäät
Lähdenpä tästä tämän urostelun päätteeksi tiskaamaan ja imuroimaan.
No comments:
Post a Comment