Bobin viimeinen matka 1/2

Kirjoitan tätä tuulisesta ja koleasta Edinburghista. Ulkona tulee puuskissa 55 solmua ja kello on puoli kaksi yöllä. Ympärilläni huutaa kymmenkunta espanjalaista teiniä ja istun hostellin aulan lattialla, koska tämä on ainoa paikka missä WiFi toimii. Takana on 32h matkustamissa Nykistä Reykjavikin kautta Lontooseen ja siitä edelleen autolla tänne. Sisäinen kello on ilmeisen sekaisin, koska ei väsytä vieläkään.

Fiilis olisi ehkä hiukan parempi, ellei Heathrowlla olisi odottanut ikävä yllätys murtuneen pyöränrungon muodossa. Ilmeisesti TSA oli avannut pyörälaukun USAn päässä ja repinyt pehmusteet, makuupussin yms. suojaavan tavaran pois ja tunkenut ne takaisin miten sattuu. Liitetään yhtälöön vielä haistavittu-asenteella toimiva rämppäri ja lopputuloksena on yksi turmeltu fillarin runko. Saavutus sinänsä, koska teräsrungon vääntäminen ei onnistu ihan pienellä vaivalla.

Mutta rakkaudella (Lue: osaamattomuudella sekä kumiluodin suosiollisella avustuksella) kasattu fillari palveli hyvin sen minkä ehti ja tässä vielä viimeisimmät kuulumiset Vapauden ja Oikeudenmukaisuuden kehdosta.

9.9

Edellisen päivän aurinkoista Manhattania fiilistellessä onnistuin ajamaan Antin takakiekon remonttiin, joten tämä päivä alkoi pikavisiitillä Bicycle Habitatiin heti kahdeksan jälkeen. Päivän ensimmäinen asiakas sai hyvää palvelua ja poistuin kaupasta entistäkin ehomman takakiekon kanssa puoli tuntia myöhemmin.

Päivän ensimmäinen näytös oli rannassa parkissa oleva USS Intrepid, joka palvelee nykyään meri- ja ilmailumuseona. Näytteillä on mm. A-12 Blackbird ja Concorde, joten pikkupoikamainen intoni oli varsin perusteltua. Intrepid on museona hyvin järjestetty ja sopivan kompakti, eikä vierailijoiden tarvitse pähkäillä kartan kanssa että minne mennä ja mistä tulla. Kävimme vetämässä pientä temppua lentomalliltaan avuttomassa, mutta 3-akselin ympäri pyörivässä simussa ja sään tarjoillessa parastaan, koneita kelpasi ihailla lentokannella. Varsinkin aluksen komentosillalla käydessä pystyi hyvin kuvittelemaan miltä tuon kokoluokan laivan komentaminen mahtoi tuntua. Kaikkialla huokui järeä messinki ja analoginen aikakausi oli läsnä. Oli selvää että ne laitteet oli tehty käytettäväksi ja estrogeeni ei varsinaisesti leijunut ilmassa.

Kun vapauden välineitä oli ihailtu tarpeeksi, nostimme kytkintä saaren pohjoisosaan ja 155th streetille. Harlemista ei ollut kokemusta aiemmilta matkoilta juurikaan, joten kävimme vilkaisemassa paikkaa päivänvalossa. Edellisellä reissullani nukahdin metroon ja herätessäni tajusin olevani ainoa valkoihoinen kymmenen korttelin säteellä ja tilanne oli kieltämättä hieman kuumottava.

Nyt mistään tuollaisesta ei ollut puhettakaan ja vaikka olimme välillä ainoat valkoiset meksikaanien keskellä ja välillä taas vaihtelun vuoksi mustien keskellä, kuumotuksia ei tullut. Harlem on tosiaan rauhoittunut, kuten väitetään. Erityismaininta on annettava Sylvialle, jonka ravintola oli reissun tuoreimpia tapauksia. Tai noh, ehkä tuore on väärä adjektiivi, koska paikka oli kuin aikamatka 60-luvun hieman paremmin menestyvien mustien tyylikkyyteen. Tarjoilija oli asiakaspalvelija (ja ilmiselvästi naistenmies) Jumalan armosta ja paikallinen Sugar Hill oli oluena kokeilemisen arvoinen. Suosittelen!

Kävimme myös katukoriksen mekassa, Rucker Parkissa, mutta pettymykseksemme kukaan ei ollut pelaamassa. Kun Harlem oli nähty, oli aika polkaista Central Parkin kautta hotellille ja antaa Antille myöhäinen syntymäpäivälahja. Mies kun paatumattomana romantikkona meni jättämään meidät Balilla ja vietti merkkipäivänsä ennemmin kauniimman osapuolen kanssa Firenzessä, oli aika viedä mies Broadwayn musikaaliin. Illan valintana oli Chicago, joka osoittautui erinomaiseksi! Minulla ei ollut aiempaa kokemusta Broadwayn tuotoksista, mutta jos jostain piti aloittaa, niin ei ollenkaan huono valinta. Yltiöpäisen lavastekikkailun sijaan toteutuksessa nojattiin itse esiintyjiin ja se myös palkittiin. Broadwayn tuotannolliset arvot ovat kyllä aivan käsittämättömällä tasolla. Musiikki, laulu, tanssi, liike, koreografiat ja saumaton yhteistyö on suorastaan ilmiömäistä, eikä tuota voi oikein kunnolla kuvailla, vaan se pitää kokea itse.

Pyörällä Manhattanilla

Päivä alkoi pilvisenä ja näytti vahvasti siltä, että fillarit pysyisivät sisällä tämänkin päivän. Ja koska Antilla ja Mikolla oli kova halu lähteä tarkastamaan Brooklyn perusteellisesti ennen illan TV On The Radion keikkaa ja itse taas halusin piipahtaa kaupoilla, jaoimme porukan kahtia. Onneksi lojuin hotellihuoneessa puoleen päivään ja keli alkoi parantua. Siinä sivussa päivälle povattu ukkonen oli muuttunut ennusteissakin kuumaksi auringonpaisteeki, joten nappasin Bobin alle ja suuntasin kaduille.

Pyöräily Manhattanilla on hyvin erilaista kuin kotona ja vilskettä riittää aivan eri tahtiin. Ainoa johdonmukaisesti käyttäytyvä osa liikenteessä on autot, eikä niistä ole muuta uhkaa kuin liian kova tilannenopeus. Täällä ei paljoa nopeusrajoituksista murehdita ja jos erehdyt kääntymään auton alle, niin sinne myös jäät. Hitaammassa kyydissä autot antavat kyllä hyvin tietä, eikä kukaan ala avautumaan ruuhkassa jonon kärkeen valuvasta pyöräilijästä.

Siinä missä autoilijat ovat esimerkillisen huomaavaisia, jalankulkijat liikkuvat taas aivan reikä päässä. Se on aivan se sama että palaako vihreä vai punainen tai onko jossain jalkakäytävä vai ei, koska ihmiset ylittävät tien milloin huvittaa ja mistä huvittaa. Ja jos ajat täydellä vauhdilla kohti punaisia päin kulkevaa jalankulkijaa, hän katsoo sinua silmiin ja jatkaa matkaansa suoraan pyörän eteen. Pelin henki on selvä: Muut väistävät.

Tosin se sama "aivan sama" -mentaliteetti koskee kyllä kokeneita pyöräilijöitäkin. Jalkakäytävillä ajamista täällä ei juurikaan näe, mutta kaikki muita sääntöjä rikotaan erityisesti fillarilähettien toimesta, eikä ole ollenkaan harvinaista että joku lähetti pujottelee autojen välissä, samalla kun aijaa keskellä tietä liikennevirtaa väärään suuntaan.

Mutta kaikesta tästä sekasorrosta huolimatta Manhattanilla on aivan mahtava ajaa. Silmät auki, tarpeeksi vauhtia, hymy korvasta korvaan ja johan matka taittuu. Päivä meni allekirjoittaneen osalta ajellessa päämäärättömästi ristiin rastiin ja tutustuessani kaupungin eri osiin. Kävin myös Chrome Bag Storessa ostoksilla, koska lähdin reissuun ilman reppua. Palvelu oli huikeaa ja tuotteet vielä parempia, joten matkaan tarttui Chromen Pawn. Samaan aikaan toisaalla herrasmiehet nauttivat kulttuurista (lue: pubeista) Brooklynin puolella, joten ajoin väärälle puolelle jokea seuraksi..

h

Illan pääohjelma oli tietenkin rannalla järjestetty TV On The Radion konsertti. Puitteet olivat mahtavat ja harvemmin pääsee katsomaan keikkaa Manhattanin skylinen näkyessä taustalla. Itse bändi on allekirjoittaneelle lähinnä puolittainen tuttavuus, mutta nuorempi Mikko tuntui tekevän lähes pyhiinvaellusta Brooklyniin. Itse bändi veti kyllä ihan ok-suorituksen, mutta miksaaja oli tempaistu jostain roskalavan takaa ja onnistui pilaamaan koko keikan. Pari tuntia ääntä muistuttavaa sekasotkua ja solisti jota ei juurikaan nähnyt varjoista (en viittaa rasistisesti, vaan osoitan valoista vastuussa olevaa tahoa) näytti sen, että hyvänkin voi pilata. Mutta takana oli sen verran siisti päivä, ettei tuo ollut kuin kauneusvirhe.

Lehdissä on ollut mainintaan Manhattania uhkaavasta pommiuhasta näin 9/11 muistopäivän lähestyessä ja se on kyllä näkynyt katukuvassa vahvasti. Uutisten mukaan epäilyissä on autopommi ja jokainen pääväylä on suljettu ja kaikki autot tarkastetaan. Liikenne sujuu siis sen mukaisesti, mutta onneksi on pyörät. Lisäksi poliiseja on joka puolella todella paljon ja esim. eteläkärjestä hotellille (48st) ajaessa näin reippaat parikymmentä poliisiautoa.
Itse uhasta emme ole kuitenkaan kovinkaan huolissamme ja tämä on liene jokavuotinen rumba syyskuun puolen välin lähestyessä.

Kuvia näistä tiesuluista ja poliiseista ei ole, eikä tule. Sen verran vahvalla sanalla on pariin otteeseen jo asiasta huomautettu, että Guantanamon välttämiseksi pidämme kamerat visusti piilossa.

Rainy Day

Eilinen rankkasade on muuttunut äärimmäisen kosteaksi ilmaksi ja matalalla roikkuviksi pilviksi. New York on aika jäätävän hieno paikka myös tällä kelillä ja pilvenpiirtäjät halkovat kirjaimellisesti pilviä. Valitettavasti kuurosateita tulee sen verran, että pyörät istuvat kiltisti hotellihuoneessa ja kolmaskin päivä omistetaan pääasiassa museoille ja sisätiloille.

Aloitimme päivän Europa Cafén salaatilla, joka on kuin kotimaiset salaattitiskit, mutta valinnanvaraa on tuplasti. Kun maha oli täynnä ja terveellisyyden illuusio oli saavutettu, suuntasimme kohti Museum of Modern Artia Vaikka nykytaiteesta ei mitään tajuaisikaan, niin onhan tuo aikamoinen must-see nykin reissuilla. Ja kieltämättä en tajunnutkaan ja suurin osa näyttelyistä meni enemmän tai vähemmän ohi. Mutta sen mistä sai edes jonkinlaisen otteen, teki kyllä vaikutuksen.

Kun taidehomostelu oli saatu pois jaloista, niin voitiin keskittyä olennaiseen ja seuraavana etappina oli Hill Countryn Barbecue Market. Tavoitteet olivat selkeät ja rima korkealla, eli tarkoituksena oli syödä hemmetisti lihaa ja juoda paljon olutta. Ja syödä lisää lihaa.

Barbeque Marketissa ei turhaa hienosteltu, vaan roheiinia oli saatavilla n. puolen kilon välein mitoitetuissa annoksissa (pari sataa grammaa sinne tänne) ja lisukkeinakin oli kulinaristisia herkkuja, joita tilasimme combolla "Beans, Coleslaw and macaroni and cheese. A lot.". Kuten arvata saattaa, tunti myöhemmin pöydän ääressä oli kolme rintaa takovaa alkumiestä ja liha oli murskattu ja huuhdottu alas oluella. Olo oli hyvä ja tyytyväinen.

Ruokailuhurmoksen uuvuttamina raahauduimme vielä katsomaan stand upia, vaikka odotusarvo geneeriseltä keskiviikolta ei ollut kovinkaan kummoinen. Illan ohjelmassa oli viiden stand upin setti ja meno oli hieman yllättävästi aika hiton hyvää. Varsinkin Dante Nero sai yleisöön messiin rivoilla jutuillaan ja mikäs sen parempaa. Paikallisille tavoille uskollisena tämänkin paikan hinnoittelu oli varsin mielenkiintoista. Sisäänpääsy oli vain pari kymppiä per nenä, mutta jokaisen oli ostettava vähintään 15 taalalla juomista. Loppusummaan lisättiin tietenkin vielä 18% tipit automaattisesti. Mutta kuten sanottua, rahoille sai vastinetta.

New York, New York

JFK:n maahanmuuttoruuhkissa jonottaessa tajusimme että tällä viikolla on 9/11-iskujen 10-vuotispäivä ja että lentäisimme takaisin Eurooppaan nimenomaisena päivänä. Eli tulovaiheen tunnin jonotus passintarkastukseen tulisi olemaan todennäköisesti se miellyttävämpi osa lentomatkustusta. Silti Department of Homeland Securityn tarkastukset olivat tuskastuttavan hitaita.

Jo kentällä US of A:n ominaispiirteet alkoivat tulla esille. Kaikki on suurta, tai jos mahdollista niin vielä suurempaa ja value for money -ajattelu on voimissaan. Ostaessani Beef Jerkyä lentokentän kioskista myyjä oli kohtelias kysyessään, että "tiedäthän tämän maksaa paljon?" ja infotiskin tätikin vinkkasi hyvän tavan säästää pari taalaa taksista keskustaan.

Olimme alunperin varanneet majoitukseksi budjettihostellin, mutta tulimme järkiimme viime metreillä ja päivitimme kattoa pään päällä Hotelli Belvedereen. Ensimmäinen asia hotelliin saapuessa oli tietenkin fillareiden kasaaminen ja puoli tuntia myöhemmin olimmekin jo unohtaneet itsesuojeluvaistomme ja pujottelimme täysiä pitkin Manhattania. Liikenne täällä on aika hektistä ja silmät kannattaa pitää auki. Tilaa kyllä annetaan ja pyöräilijät huomioidaan, mutta tilannenopeudet ovat niin suuria että jos erehtyy koukkaamaan auton alle, niin runtua kyllä tulee. Autobahn-filosofia onkin syytä pitää mielessä: katse taustapeiliin!

Erityisen herkullisia ovat tilanteet, joissa auto on jätetty tilapäisparkkiin pyöräkaistalle (tätä näkee todella usein) ja kun autoa lähtee ohittamaan, niin on aivan varma että päätyy keulakoristeeksi jollekin New Yorkin tuhansista takseista, ellei katso tarkkaan mihin on ajamassa. Pyöräkaistalle pysäköiminen on sanalla sanoen raivostuttavaa.

Pyöräteitäkään ei kulje joka puolella ja yleensä niitä löytyy vain toiselta puolen ajorataa ja niitä saa ajaa vain toiseen suuntaan. Ne ovat kuitenkin liikkumisen kannalta kullan arvoisia, koska pyöräteillä on rauhallista ja korttelit vilisevät silmissä, kun taas ajoradalla saa olla jatkuvasti hereillä ja varomassa autoja ja jalankulkijoita. Myös yksisuuntaisia riittää, joten kannattaa miettiä mistä ajaa mihinkin. Tästä huolimatta Manhattanilla pyöräily on todella helppoa johdonmukaisen kaupunkisuunnittelun ansiosta ja pyörä on ehdottomasti nopein kulkuväline kaikista. Fillarilla liikkuessa Manhattan tuntuu myös kasvavan silmissä, koska siinä missä jalan, taksilla tai metrolla tulee pyörittyä vain tietyissä paikoissa, pyörällä tulee nähtyä yhtä sun toista myös matkalla. Kaupungista saa irti aivan toisella tavalla ja voin kertoa ettei Kalliossa fiilistely tule tuntumaan missään ihan hetkeen.

Ensimmäisen päivän pyöräilytaivas muuttui kuitenkin toisen päivän armottomaksi vesisateeksi. Aamulla näytti vielä siltä että kyllä se taivas tästä aukeaa ja niin aukesikin, mutta ei toivotulla tavalla. Vettä tuli koko päivän aivan jumalattomasti ja tulee edelleen. Niinpä käytimme ajan hyödyksi ja suuntasimme New Yorkin luonnontieteellisen museoon. Vähemmän yllättäen paikka on vaikuttava ja sisältää yli 600 aitoa fossiilia, joista useat ovat uniikkeja. Sieltä löytyy aivan kaikkea aina T-Rexistä sammakoihin ja sanat "mittaamattoman arvokas" voi liittää yhteen sun toiseen näytteillä olevaan asiaan. American Museum of Natural History kuuluukin jokaisen itseään kunnioittavan nykin vierailijan ohjelmaan.

Museoinnin jälkeen suuntasimme paikalliseen pubiin aivan silkasta kulttuurillisesta mielenkiinnosta ja sitten olikin vuorossa kevyttä shoppailua ja litimäräksi kastumista. Koska nuorempi Mikko oli päättänyt ostaa iPadin, suuntasimme Fift Avenuen Apple Storeen. Ongelmana tässä oli se, että rankkasateesta johtuen joku muukin oli keksinyt että kävelemisen sijaan taksi olisi parempi vaihtoehto ja mahdoton oli tapahtunut: Manhattanilta ei tosiaan meinannut saada taksia. Parinkymmenen korttelin jälkeen ei enää huolestuttanut farkkujen kastuminen, vaan lähinnä elektroniikan, mutta hotellihuoneeseen päästiin ehjänä maallista omaisuutta myöten.

Seuraavan parin päivän sää näyttääkin epävakaiselta, joten museokierrosta pukkaa päälle myös huomenna. Toivottavasti jo torstaina on kuivaa, koska ohjelmassa on TV on the Radion keikka Brooklynissä ja puitteet ovat sen verran eeppiset, että sitä ei sateella pilata.