Rash

Toinen päivä takana ja aallot olivat hiukan eilistä suuremmat, mutta hyvä näin koska meno on reippaampaa. Neitsyyden menettämisestä hankitut hankaumat oli pakko peittää uudella pitkähihaisella rashguardilla, mutta hyöty oli lähinnä henkinen. Toisen päivän jäljltä polvet, vatsa, hauikset ja kyynervarret ovat aivan soirona. Kivetkin taitavat olla viettelevän karheat. Ja kun liian tiedon linjoilla mennään, niin miksei kukaan kertonut että surffaaminen ei sovellu miehille? Kun kaltaiseni ryhävalas löhöää laudalla, niin siinä hankautuu liikkuvat taakse vähän väliä ja mansikka raastaa lautaa. Vai menikö se toisinpäin..

Mutta kun surffaaminen on kerta tuollaista Via Dolorosaa, niin miksei siis ripustaa hanskoja tiskiin ja ottaa suosiolla olut käteen? Koska se ohikiitävä hetki, kun olet jopa ulkopuolisen tarkkailijan mielestä pari sekuntia laudan päällä, on yllättävän palkitseva. Surffaus on jumalattoman vaikeaa ja pienikin onnistuminen palkitsee, vaikkakin jokaista onnistunutta sekuntia kohti saisikin meloa tatti otsassa aaltoja vasten.

Melominen onkin tässä se nimenomainen kompastuskivi. Vähäinen uintikokemus ja hiilikuidun kiertojäykkyyden omaava hartialinja on sellainen epäonnistumisen resepti että hohhoijaa. Väsy tulee heti ja koska hartioita ei saa nostettua tarpeeksi, ns. melominen menee sivuille hosumiseksi ja siinä sivussa tasapaino ja etenemiskyky jää aaltoihin. Yritä siinä sitten ottaa riittävästi vauhtia, että pääsee sen keskimääräistä saimaan tyrskyä suuremman aallon kyytiin. Mutta tekemällä oppii ja jos se ei tästä taivu, niin onpahan ainakin yritetty.




Huominen menee haavoja nuollessa, joten laudalle noustaan uudelleen aikaisintaan ylihuomenna. Kutkuttaisi kyllä jo nyt, vaikka olo on kun katujyrän alle jääneellä, eikä tämä Bintangin maistelu altaalla +30 lämpötilassakaan hassumpaa ole.

P.S. Täällä muuten ei sada.